Zsoltárok 104
1 Áldjad én lelkem az Urat! Uram én Istenem, nagy vagy te igen, ékességet és fenséget öltöztél magadra!
Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.
2 A ki körülvette magát világossággal, mint egy öltözettel, és kiterjesztette az egeket, mint egy kárpitot;
Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.
3 A ki vizeken építi fel az ő palotáját, a felhőket rendeli az ő szekerévé, jár a szeleknek szárnyain;
Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.
4 A ki a szeleket teszi követeivé, a lángoló tüzet szolgáivá.
Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.
5 Ő fundálta a földet az ő oszlopain, nem mozdul az meg soha örökké.
Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
6 Vízáradattal, mint egy ruhával borítottad be azt, a hegyek felett is vizek állottak vala.
Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.
7 Egy kiáltásodtól eloszlának, és mennydörgésednek szavától szétriadának.
Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.
8 Hegyek emelkedének fel és völgyek szállának alá arra a helyre, a melyet fundáltál nékik.
Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.
9 Határt vetettél, a melyet át nem hágnak, nem térnek vissza a földnek elborítására.
Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.
10 A ki elbocsátja a forrásokat a völgyekbe, hogy folydogáljanak a hegyek között;
Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;
11 Megitassák a mezőnek minden állatát; a vadszamarak is megoltsák szomjúságukat.
Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.
12 Mellettök lakoznak az égnek madarai, az ágak közül hangicsálnak.
Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.
13 A ki megöntözi a hegyeket az ő palotájából; a te munkáidnak gyümölcséből megelégíttetik a föld.
Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.
14 A ki füvet sarjaszt a barmoknak és növényeket az embereknek hasznára, hogy eledelt vegyenek a földből,
Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.
15 És bort, a mely megvidámítja a halandónak szívét, fényesebbé teszi az orczát az olajnál; és kenyeret, a mely megerősíti a halandónak szívét.
Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.
16 Megelégíttetnek az Úrnak fái, a Libánonnak czédrusai, a melyeket plántált;
Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;
17 A melyeken madarak fészkelnek: az eszterág, a melynek a cziprusok a háza.
Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.
18 A magas hegyek a vadkecskéknek, a sziklák hörcsögöknek menedéke.
Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.
19 Teremtett holdat ünnepeknek mutatására; a napot, a mely lenyugovását tudja.
Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.
20 Szerzett setétséget, hogy éjszaka legyen, a melyben szétjárjanak a mezőnek összes vadai;
Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.
21 Az oroszlánkölykök, a melyek ordítanak a prédáért, sürgetvén Istentől eledelöket.
Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.
22 Ha felkél a nap, elrejtőznek és hajlékaikban heverésznek;
Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.
23 Az ember munkájára megy ki, és az ő dolgára mind estvéig.
Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.
24 Mily számtalanok a te műveid, Uram! Mindazokat bölcsen alkottad meg, és betelt a föld a te gazdagságoddal.
Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.
25 Ez a nagy és széles tenger! Itt vannak benne a megszámlálhatatlan csúszók; apró állatok nagyokkal együtt.
Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;
26 Amott gályák járnak s czethal, a melyet azért formáltál, hogy játszadozzék benne.
Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.
27 Mindazok te reád néznek, hogy megadjad eledelüket alkalmas időben.
Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.
28 Adsz nékik és ők takarnak; megnyitod kezedet, és megtelnek a te jóvoltoddal.
Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.
29 Elfordítod orczádat, megháborodnak; elveszed a lelköket, kimulnak és porrá lesznek újra.
Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.
30 Kibocsátod a te lelkedet, megújulnak, és újjá teszed a földnek színét.
Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.
31 Legyen az Úrnak dicsőség örökké; örvendezzen az Úr az ő teremtményeiben;
Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.
32 A ki, ha rátekint e földre, megrendül az; megilleti a hegyeket, és füstölögnek azok.
Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.
33 Éneklek az Úrnak egész életemben; zengedezek az én Istenemnek, a míg vagyok!
Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.
34 Legyen kedves néki az én rebegésem; örvendezem én az Úrban;
Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.
35 Veszszenek el a bűnösök a földről, és a hitetlenek ne legyenek többé! Áldjad én lelkem az Urat; dicsérjétek az Urat!
Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!
