Jób 16
1 Felele pedig Jób, és monda:
Sitte vastasi Job ja sanoi:
2 Efféle dolgokat sokat hallottam. Nyomorult vigasztalók vagytok ti mindnyájan!
Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
3 Vége lesz-é már a szeles beszédeknek, avagy mi ingerel téged, hogy így felelsz?
Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
4 Én is szólhatnék úgy mint ti, csak volna a ti lelketek az én lelkem helyén! Szavakat fonhatnék össze ellenetek; csóválhatnám miattatok a fejemet;
Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
5 Erősíthetnélek titeket csak a szájammal és ajakim mozgása kevesbítené fájdalmatokat.
Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
6 Ha szólnék is, nem kevesbbednék a keserűségem; ha veszteglek is: micsoda távozik el tőlem?
Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
7 Most pedig már fáraszt engemet. Elpusztítád egész házam népét.
Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
8 Hogy összenyomtál engem, ez bizonyság lett; felkelt ellenem az én ösztövérségem is, szemtől-szembe bizonyít ellenem.
Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
9 Haragja széttépett és üldöz engem. Fogait csikorgatta rám, ellenségemként villogtatja felém tekintetét.
Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
10 Feltátották ellenem szájokat, gyalázatosan arczul csapdostak engem, összecsődültek ellenem.
He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
11 Adott engem az Isten az álnoknak, és a gonoszok kezébe ejte engemet.
Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
12 Csendességben valék, de szétszaggata engem; nyakszirten ragadott és szétzúzott engem, czéltáblává tűzött ki magának.
Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
13 Körülvettek az ő íjászai; veséimet meghasítja és nem kimél; epémet a földre kiontja.
Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
14 Rést rés után tör rajtam, és rám rohan, mint valami hős.
Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
15 Zsák-ruhát varrék az én fekélyes bőrömre, és a porba fúrtam be az én szarvamat.
Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
16 Orczám a sírástól kivörösödött, szempilláimra a halál árnyéka szállt;
Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
17 Noha erőszakosság nem tapad kezemhez, és az én imádságom tiszta.
Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
18 Oh föld, az én véremet el ne takard, és ne legyen hely az én kiáltásom számára!
Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
19 Még most is ímé az égben van az én bizonyságom, és az én tanuim a magasságban!
Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
20 Csúfolóim a saját barátaim, azért az Istenhez sír fel az én szemem,
Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
21 Hogy ítélje meg az embernek Istennel, és az ember fiának az ő felebarátjával való dolgát.
Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
22 Mert a kiszabott esztendők letelnek, és én útra kelek és nem térek vissza.
Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
