Zsoltárok 95

1 Jertek, ujjongjunk az Örökkévalónak, riadjunk üdvünk sziklájának.

Tulkaat, veisatkaamme kiitosta Herralle, ja iloitkaamme meidän autuutemme turvalle!

2 Járuljunk szine elé hálaszóval, dalokkal riadjunk neki!

Tulkaamme hänen kasvoinsa eteen kiitoksella, ja riemuitkaamme hänelle lauluilla!

3 Mert nagy Isten az Örökkévaló s nagy király mind az istenek fölött;

Sillä Herra on suuri Jumala, ja suuri kuningas kaikkein jumalain ylitse.

4 kinek kezében vannak a föld mélységei, s övéi a hegyek magasságai;

Sillä hänen kädessänsä on kaikki, mitä maa kantaa, ja vuorten kukkulat ovat myös hänen.

5 kié a tenger, s ő készítette, s a szárazföldet kezei alkották.

Sillä hänen on meri, ja hän on sen tehnyt, ja hänen kätensä ovat kuivan valmistaneet.

6 Jőjjetek, boruljunk le s hajoljunk meg, térdeljünk az Örökkévaló, a mi teremtőnk előtt.

Tulkaat, kumartakaamme ja polvillemme langetkaamme, ja maahan laskeukaamme Herran meidän Luojamme eteen!

7 Mert Ő a mi Istenünk, s mi legelésének népe és kezének juhai – e napon vajha hallgatnátok szavára.

Sillä hän on meidän Jumalamme ja me hänen elatuskansansa, ja hänen kättensä lauma. Tänäpänä, jos kuulette hänen äänensä,

8 Ne keményítsétek meg szíveteket mint Meribánál, mint Massza napján a pusztában,

Niin älkäät paaduttako sydämiänne, niinkuin Meribassa tapahtui, niinkuin kiusauksen päivänä korvessa,

9 a hol megkisértettek engem őseitek, próbára tettek, bár látták cselekvésemet.

Kussa isänne minua kiusasivat, koettelivat minua, ja näkivät myös minun tekoni;

10 Negyven évig undorodtam a nemzedéktől s mondtam: tévelygő szívűek népe ők, s ők nem ismerik utjaimat;

Että minä neljäkymmentä ajastaikaa suutuin tähän kansaan, ja sanoin: se on senkaltainen kansa, jonka sydämet aina eksyä tahtovat, ja jotka minun tietäni ei tahtoneet oppia;

11 úgy hogy megesküdtem haragomban: nem fognak bemenni nyugvó helyembe!

Joille minä vihoissani vannoin: ettei heidän pidä minun lepooni tuleman.