Zsoltárok 91
1 A ki lakik a Legfelsőnek rejtekében, a Mindenhatónak árnyékában honol –
Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee,
2 azt mondom az Örökkévalóról menedékem és váram, Istenem, a kiben bízom.
Hän sanoo Herralle: minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johon minä uskallan.
3 Mert ő megment téged a madarásznak tőrétől, a veszedelmes dögvésztől.
Sillä hän pelastaa sinun väijyjän paulasta, ja vahingollisesta ruttotaudista.
4 Szárnytollával beföd téged és szárnyai alatt találsz menedéket; paizs és pánczél az ő hűsége.
Hän sulillansa sinua varjoo, ja sinun turvas on hänen siipeinsä alla: hänen totuutensa on keihäs ja kilpi;
5 Nem kell félned az éjszaka rettegésétől, a nyíltól, mely nappal repül;
Ettes pelkäisi yön kauhistusta, ja nuolia, jotka päivällä lentävät,
6 a dögvésztől, mely a homályban jár, a pestistől, mely délben pusztít.
Sitä ruttoa, joka pimeässä liikkuu, ja sairautta, joka puolipäivänä turmelee.
7 Elhull oldalodról ezer, és tizezer a jobbodról: te hozzád nem közelít.
Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu.
8 Csak szemeiddel fogod nézni, a gonoszoknak fizetségét látni.
Ja tosin sinun pitää silmilläs näkemän ja katsoman, kuinka jumalattomille kostetaan.
9 Mert te azt mondtad: az Örökkévaló az én menedékem, a Legfelsőt tetted menhelyeddé.
Sillä Herra on sinun toivos, ja Ylimmäinen on sinun turvas.
10 Nem esik meg rajtad szerencsétlenség, és csapás nem közeledik sátorodhoz;
Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän.
11 mert az ő angyalait rendeli melléd, hogy megőrizzenek téged mind az utjaidon.
Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäs,
12 Tenyerükön hordanak téged, hogy kőbe ne üssed lábadat.
Että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkaisi.
13 Oroszlán és vipera fölött lépdelsz, letiprasz fiatal oroszlánt és sárkányt.
Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä, ja tallaat nuoren jalopeuran ja lohikäärmeen.
14 Mert én rajtam csüng, tehát megszabadítom, megótalmazom, mert ismeri nevemet.
Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä.
15 Szólít engem és én meghallgatom, vele vagyok szorongatásban, kiragadom és tiszteltté teszem.
Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänen tempaan pois ja saatan hänen kunniaan.
16 Hosszú élettel lakatom jól és látnia engedem segítségemet.
Minä ravitsen hänen pitkällä ijällä, ja osoitan hänelle autuuteni.
