Zsoltárok 77
1 a karmesternek. Jedútún számára. Ászáftól. Zsoltár. Hangommal az Istenhez hadd kiáltok, hangommal az Istenhez, és ő figyel reám.
Asaphin Psalmi, Jedutunin edestä, edelläveisaajalle. Minä huudan äänelläni Jumalaa: Jumalaa minä huudan, ja hän kuultelee minua.
2 Szorultságom napján az Urat kerestem; kezem éjjel kinyújtva van s nem dermed meg, vonakodott lelkem megvigasztalódni.
Minun hätä-ajallani etsin minä Herraa: minun käteni on yöllä ojettu, ja ei lakkaa; sillä ei minun sieluni salli itseänsä lohduttaa.
3 Istenre ha emlékezem, sóhajtanom kell; ha gondolkodom, elborul lelkem. Széla.
Minä ajattelen tosin Jumalan päälle, olen kuitenkin murheissani: minä tutkin, ja henkeni on sittekin ahdistuksessa, (Sela)
4 Tartod szemem őrzőit, nyugtalankodom s nem beszélhetek.
Sinä pidät minun silmäni, että he valvovat: minä olen niin voimatoin, etten minä voi puhua.
5 Elgondolom a hajdankor napjait, az ősidőknek éveit.
Minä ajattelen vanhoja aikoja, entisiä vuosia:
6 Ha emlékezem éjjel hárfajátékomra, gondolkodnom kell szívemben és fürkész lelkem:
Minä muistan yöllä minun kantelettani: minä puhun sydämelleni, ja minun henkeni tutkii:
7 Örökre elvet-e az Úr és nem fog már többé kedvelni?
Heittäneekö Jumala pois ijankaikkisesti, ja ei yhtään armoa silleen osoittane?
8 Megszünt-e kegyelme mindenkorra, elfogyott-e az igéret nemzedékre meg nemzedékre?
Puuttuneeko hänen laupiutensa ijankaikkisesti, ja olleeko lupauksella jo loppu suvusta sukuhun?
9 Elfelejtett-e könyörülni Isten, avagy haragban elzárta-e irgalmát? Széla.
Onko Jumala unohtanut olla armollinen? ja sulkenut laupiutensa vihan tähden? (Sela)
10 Azt mondtam: az a szenvedésem, hogy megváltozott a legfelsőnek jobbja.
Minä sanoin: se on minun heikkouteni; mutta Ylimmäisen oikia käsi voi kaikki muuttaa.
11 Emlékezem Jáh cselekedeteire, midőn emlékezem hajdankori csodádról;
Sentähden minä muistan Herran töitä, ja minä ajattelen entisiä ihmeitäs,
12 elmélkedem minden tettedről és cselekményeiden elgondolkodom.
Ja puhun kaikista sinun töistäs, ja sanon sinun teoistas.
13 Isten, szentségben van az utad; ki oly nagy isten, mint az Isten?
Jumala, sinun ties on pyhä: kussa on niin väkevää Jumalaa kuin sinä Jumala?
14 Te vagy az Isten, ki csodát mível, tudattad a népek közt erődet.
Sinä olet se Jumala, joka ihmeitä tekee: sinä osoitit voimas kansain seassa.
15 Megváltottad karoddal népedet, Jákób és József fiait. Széla.
Sinä lunastit sinun kansas käsivarrellas, Jakobin ja Josephin lapset, (Sela)
16 Láttak téged a vizek, oh Isten, láttak a vizek, megremegtek, meg is reszkettek a mélységek.
Vedet näkivät sinun, Jumala, vedet näkivät sinun ja vapisivat, ja syvyydet pauhasivat,
17 Vizet ömlesztettek a felhők, dörejt hallattak a fellegek, nyilaid is szerte jártak;
Paksut pilvet kaasivat vettä, pilvet jylisivät ja nuolet lensivät sekaan.
18 hallik dörgésed a forgatagban, megvilágították villámok a világot, megreszketett és megrendült a föld.
Se jylisi taivaassa, ja sinun leimaukses välkkyi maan piirin päälle: maa liikkui ja värisi siitä.
19 Tengeren át volt utad és ösvényed nagy vizeken, és nyomdokaid nem voltak fölismerhetők.
Sinun ties oli meressä, ja sinun polkus olivat suurissa vesissä, ja ei sinun jälkiäs kenkään tuntenut.
20 Vezetted népedet, mint juhokat, Mózes és Áron által.
Sinä veit kansas niinkuin lammaslauman, Moseksen ja Aaronin kautta.
