Zsoltárok 17
1 Ima Dávidtól. Hallgass, Örökkévaló, igazsággal, figyelj fohászkodásomra, figyelmezz imádságomra nem csalárd ajkakból!
Daavidin rukous. Kuule, Herra, minun oikeata asiaani, tarkkaa minun huutoani, ota korviisi minun rukoukseni, joka ei lähde petollisilta huulilta.
2 Te tőled eredjen ítéletem; szemeid az egyenességet nézik.
Sinulta tulee minulle oikeus, sinun silmäsi katsovat sitä, mikä oikein on.
3 Megvizsgáltad szívemet, gondoltál rám éjjel, kipróbáltál, nem találtál gonosz gondolatot bennem, szájamon sem lépett át.
Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos.
4 Emberek cselekvéseinél, ajkaid igéje által, őrizkedtem az erőszakosnak ösvényeitől;
Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä.
5 követték lépteim nyomdokaidat, nem tántorogtak 1ábaim.
Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju.
6 Én szólítottalak, mert meghallgatsz engem, Isten, hajtsd füledet felém, halljad beszédemet.
Minä huudan sinua avukseni, sillä sinä vastaat minulle, Jumala; kallista korvasi minun puoleeni, kuule minun puheeni.
7 Csodálatosan míveld kegyeidet, te, a ki segíted azokat, kik támadók elől jobbodban keresnek menedéket.
Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.
8 Őrizz meg engem, mint a szemnek fényét, szárnyaid árnyékában rejts el engem,
Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan
9 a gonoszok elől, kik engem pusztítottak, ellenségeimtől, kik dühvel körülfognak engem.
jumalattomilta, jotka tahtovat minut tuhota, verivihollisiltani, jotka minua saartavat.
10 Hájukban eltompultak, szájukkal gőgösen beszéltek.
He ovat sulkeneet tunnottomat sydämensä, heidän suunsa puhuu ylvästellen.
11 Lépteinkben mostan körülvettek minket, szemeiket irányozzák, hogy földre terítsenek.
He ovat kintereillämme, he jo kiertävät meidät, he vaanivat silmillään, lyödäksensä maahan.
12 Hasonló ő az oroszlánhoz, mely ragadozni vágyik, fiatal oroszlánhoz, mely rejtekben ül.
Hän on niinkuin saalista himoitseva leijona, niinkuin nuori leijona, joka piilossa väijyy.
13 Kelj föl, Örökkévaló, szállj vele szembe, görnyeszd le őt, szabadítsd ki lelkemet a. gonosztól kardoddal,
Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,
14 emberektől kezeddel, oh Örökkévaló, a világ embereitől; részök van az életben, kincseddel megtöltöd a hasukat; jól laknak fiakkal és hagyják vagyonukat gyermekeiknek.
kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.
15 Én- igazságban hadd látom színedet, hadd lakom jól ébredéskor alakoddal.
Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.
