Zsoltárok 14

1 A karmesternek. Dávidtól. Azt mondta az aljas a szívében: Nincs Isten! Elvetemedtek, utálatosat cselekedtek; nincs, ki jót tenne.

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Tyhmät sanovat sydämessänsä: ei Jumalaa olekaan; ei he mitään kelpaa, ja ovat ilkiät menoissansa; ei ole joka hyvää tekee.

2 Az Örökkévaló az égből tekintett le az emberfiakra, hogy lássa, van-e eszes, a ki Istent keresi.

Herra katsoi taivaasta ihmisten lapsia, nähdäksensä, jos joku ymmärtäis eli etsis Jumalaa.

3 Mind elpártolt, egyaránt megromlottak; nincs, ki jót tenne, nincs egy sem.

Mutta he ovat kaikki poikenneet pois, ja kaikki ovat kelvottomat: ei ole yksikään, joka hyvää tekee, ei ainoakaan.

4 Nemde megtudják mind, a. kik jogtalanságot cselekszenek, kik népemet eszik, a mint kenyeret esznek, az Örökkévalót nem szólították!

Eikö siis kenkään pahointekiöistä sitä havaitse? jotka minun kansaani syövät niinkuin he söisivät leipää; vaan ei he rukoile Herraa.

5 Ott rettegve rettegtek, mert Isten az igaz nemzedék mellett van.

Siellä he kovin pelkäsivät; sillä Jumala on läsnä vanhurskasten sukua.

6 A szegénynek tanácsát megszégyeníthetitek; bízony, az Örökkévaló neki menedéke!

Te häpäisette köyhän neuvon; mutta Jumala on hänen turvansa.

7 Vajha eljönne Cziónból Izraél segítsége; mikor az Örökkévaló visszahozza népének foglyait, vigadjon Jákób, örüljön Izraél.

Oi jos apu tulis Israelille Zionista! sillä koska Herra päästää vangitun kansansa, niin Jakob iloitsee ja Israel riemuitsee.