Zsoltárok 132
1 Zarándoklás éneke. Emlékezzél meg, Örökkévaló, Dávid számára mind az ő sanyargásáról.
Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
2 Aki megesküdött az Örökkévalónak; fogadást tett Jákób hatalmasának:
Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
3 nem megyek be házam sátrába, nem szállok föl ágyam nyoszolyájára,
En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
4 nem engedek álmot szemeimnek, szempilláimnak szendergést,
En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
5 mígnem találok helyet az Örökkévalónak; lakást Jákób hatalmasának.
Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
6 Íme, hallottuk Efrátban, találtuk az erdő mezejében.
Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
7 Hadd menjünk be lakásába, boruljunk le lábai zsámolyához!
Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
8 Kelj föl, Örökkévaló, nyugvóhelyedre, te és hatalmad ládája.
Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
9 Papjaid öltözzenek igazságba és jámboraid ujjongjanak!
Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
10 Dávid szolgád miatt ne utasítsd vissza fölkentednek arczát.
Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
11 Megesküdött az Örökkévaló Dávidnak igazában, a mitől el nem tér: Tested gyümölcséből valót helyezek a te trónodra;
Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
12 ha fiaid megőrzik szövetségemet s bizonyságomat, melyre őket tanítom, fiaik is mindenkorig üljenek a te trónodon!
Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
13 Mert kiválasztotta az Örökkévaló Cziónt, megkívánta azt magának lakóhelyül:
Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
14 ez nyugvóhelyem mindenkorra, itt fogok lakni, mert megkivántam azt.
Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
15 Eleségét áldva áldom, szűkölködőit jóllakatom kenyérrel,
Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
16 papjait meg üdvbe öltöztetem, és jámborai ujjongva ujjonganak.
Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
17 Ott sarjasztok szarvat Dávidnak, elrendezek mécsest fölkentemnek.
Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
18 Ellenségeit szégyenbe öltöztetem, rajta pedig tündöklik koszorúja.
Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
