Zsoltárok 104
1 Áldjad, én lelkem, az Örökkévalót! Örökkévaló, én Istenem, felette nagy vagy, fenséget és díszt öltöttél.
Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.
2 Világosságba burkolózik, mint palástba, kiterjeszti az eget, mint a szőnyeget.
Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.
3 Aki vizekben gerendázta emeleteit, aki fellegeket tesz szekerévé, aki jár a szélnek szárnyain.
Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.
4 Szeleket tesz követeivé, szolgáivá lobogó tüzet.
Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.
5 Talapzataira alapította a földet, hogy meg ne inogjon mindörökké.
Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
6 Vízárral, mint ruhával takartad be, a hegyeken vizek állnak;
Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.
7 dorgálásodtól megfutamodnak, dörgésed hangjától szétsietnek –
Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.
8 felemelkednek hegyek, alá sülyednek síkságok – arra a helyre, melyet alapítottál nekik.
Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.
9 Határt vetettél, hogy át ne lépjék, hogy újra be ne borítsák a földet.
Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.
10 Aki forrásokat bocsát a völgyekbe, hegyek között folynak.
Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;
11 Itatják minden vadját a mezőnek, vadszamarak a szomjukat oltják.
Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.
12 Fölöttük lakozik az ég madara, a lombok közül hangot hallatnak.
Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.
13 Megitatja a hegyeket emeleteiből, műveid gyümölcséből jóllakik a föld.
Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.
14 Füvet sarjaszt a baromnak, meg növényt az ember munkája által, előhozván kenyeret a földből,
Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.
15 és bort, mely örvendezteti halandónak szívét, fénylővé tevén az arczot olajtól, a kenyér pedig erősíti a halandónak szívét.
Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.
16 Jóllaknak az Örökkévaló fái, Libánonnak czédrusai, melyeket ültetett;
Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;
17 ahol madarak fészkelnek, a gólya – cziprusfák a háza.
Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.
18 A magas hegyek a zergéknek valók, a sziklák menedékül a hegyi nyulaknak.
Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.
19 Teremtette a holdat ünnepek számára, a nap ismeri lementét;
Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.
20 szerzesz sötétséget s lészen éjszaka, akkor mozog minden vadja az erdőnek.
Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.
21 Fiatal oroszlánok ordítanak ragadmányért, így kérvén Istentől eledelöket.
Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.
22 Felsüt a nap visszahúzódnak és tanyáikba heverednek.
Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.
23 Dolgára kimegy az ember és munkájára egész estig.
Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.
24 Mily számosak a te műveid, Örökkévaló! Mindnyáját bölcseséggel teremtetted, telve van a föld szerzeményeddel.
Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.
25 Emitt a tenger, nagy és széles határú: ott van csúszó-mászó és száma sincs, kicsiny állatok nagyokkal együtt.
Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;
26 Ott hajók járnak, a leviátán, melyet alkottál, hogy játszadozzon abban.
Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.
27 Mindnyájan hozzád reménykednek, hogy megadjad eledelöket a maga idején. –
Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.
28 Adsz nekik szedegetnek; megnyitod kezedet: megtelnek jóval.
Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.
29 Elrejted arczodat: megrémülnek; visszavonod leheletüket: kimúlnak s porukhoz térnek vissza.
Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.
30 Kibocsátod leheletedet: megteremtetnek; így újítod meg a föld színét.
Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.
31 Legyen az Örökkévaló dicsősége örökre, örüljön az Örökkévaló az ő művein!
Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.
32 Aki letekintett a földre s az megrengett, megérinti a hegyeket és füstölögnek.
Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.
33 Hadd énekelek az Örökkévalónak életemben, hadd zengek Istenemnek, amíg vagyok!
Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.
34 Legyen kellemes neki beszédem; én örüljek az Örökkévalóban.
Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.
35 Veszszenek a vétkesek a földről, s gonoszok ne legyenek többé! Áldjad, én lelkem, az Örökkévalót! Halleluja!
Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!
