Zsoltárok 10
1 Miért, Örökkévaló, állsz távolban, elhúzódol az inség idejében?
Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?
2 A gonoszok gőgje által ég a szegény; fogassanak el a fondorlatokban, melyeket kigondoltak.
Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.
3 Mert dicsekedett a gonosz lelkének vágyával, s a nyerészkedő áldotta, káromolta az Örökkévalót.
Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.
4 A gonosz – gőgje szerint: Nem kér számon, nincs Isten – mind az ő gondolatai.
Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.
5 Sikerülnek az útjai minden időben; magasan vannak ítéleteid, messze tőle; mind a szorongatói – mibe sem veszi.
Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.
6 Azt mondta szivében: Nem tántorodom, nemzedékre meg nemzedékre nem leszek bajban!
Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.
7 Átokkal tele a szája, meg csalásokkal és elnyomással, nyelve alatt baj és jogtalanság.
Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.
8 Ott ül tanyáknak lelőkelyén, hogy rejtekben ölje meg az ártatlant, szemei a nyomorúságost kémlelik.
Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.
9 Leselkedik a rejtekben, mint oroszlán a sűrűjében; leselkedik, hogy megragadja a szegényt; megragadja a szegényt, midőn hálójába húzza.
Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.
10 Lehajlik, leguggol, és ereje által elesnek a nyomorúságosak.
Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.
11 Azt mondta szívében: Elfelejtette Isten, elrejtette arczát, nem látta soha.
Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.
12 Kelj föl, Örökkévaló, Isten, emeld föl kezedet, ne felejtkezzél meg az alázatosakról!
Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.
13 Miért káromolta Istent a gonosz, azt mondta szívében: nem kérsz számon?
Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?
14 Láttad! Mert te nézed a bajt és a bosszantást, hogy kezedbe vegyed; reád hagyja magát a nyomorúságos, árvának te vagy segítője.
Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.
15 Törd meg karját a gonosznak, a rossznak keressed gonoszságát, ne találjad.
Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.
16 Az Örökkévaló király mindörökre, országából kivesznek a nemzetek.
Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.
17 Az alázatosak vágyát meghallottad, Örökkévaló, megszilárdítod szívüket, figyelteted füledet;
Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;
18 hogy jogát szerezzed árvának és elnyomottnak, hogy többé már ne erőszakoskodjék a földi halandó.
Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.
