Jób 9
1 Felelt Jób és mondta:
Job vastasi ja sanoi:
2 Valóban tudom, hogy így van; miképpen is igazulhat Istennel szemben a halandó?
Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.
3 Ha kíván pörölni vele, nem felel neki egyre sem ezer közül.
Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.
4 Szívre bölcs, erőre hatalmas! Ki keményítette meg magát ellene és sértetlen maradt?
Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?
5 A ki hegyeket mozdít el, s nem is tudják, a melyeket felforgatott haragjában;
Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.
6 a ki megreszketteti a földet a helyéről, hogy oszlopai megrendülnek;
Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.
7 a ki szól a napnak s nem ragyog fel, s a csillagokra pecsétet tesz;
Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.
8 kiterjeszti az eget egymagában s lépdel a tenger magaslatain;
Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä.
9 teremti a gönczölszekerét, az óriont s a fiastyúkot meg a Délnek kamaráit;
Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.
10 a ki nagyokat tesz kikutathatatlanúl, csodásokat, úgy hogy számuk sincsen:
Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.
11 lám, elvonul mellettem s nem látom, elhalad s nem veszem észre;
Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.
12 ha kit elragad, ki utasítaná vissza, ki szólna hozzá mit mívelsz?
Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?
13 Isten nem fordítja el haragját, alatta legörnyedtek Ráháb segítői;
Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.
14 hát még hogy felelnék én neki, választanám szavaimat vele szemben!
Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?
15 A ki, ha igazam volna, nem felelnék, az én bírámhoz könyörögnék.
Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.
16 Ha szólítanám s felelne nekem, nem hinném, hogy figyel szavamra.
Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;
17 A ki viharban rám rohan, hogy sebeimet sokasítsa ok nélkül.
Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.
18 Nem enged lélegzetet vennem, hanem jóllakat keserűségekkel.
Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.
19 Ha erőn fordul meg: íme a hatalmas, és ha ítéleten: ki idéz meg engem?
Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?
20 Ha igazam volna, szájam ítélne el engem; gáncstalan vagyok, fonákká tesz engem.
Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.
21 Gáncstalan vagyok, nem ismerem lelkemet, megvetem életemet!
Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.
22 Egyre megy; azért azt mondom: Gáncstalant és gonoszt semmisít ő meg.
Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.
23 Ha hirtelen öl az ostor, az ártatlanok elcsüggedésén gúnyolódik.
Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.
24 Az ország gonoszok kezébe adatott; bíráinak arczát eltakarja, ha ő nem, ugyan kicsoda?
Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?
25 Napjaim pedig gyorsabbak voltak a futárnál, eliramodtak, nem láttak jót.
Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.
26 Tovavonultak akár gyékényhajók, mint sas lecsap az étkére.
Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.
27 Ha azt mondtam, hadd felejtem el panaszomat, hagyom abba bánatos arczomat s hadd derülök fel:
Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:
28 megfélemedtem mind a fájdalmaimtól, tudtam, hogy nem fogsz engem ártatlannak mondani.
Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.
29 Nekem bűnösnek kell lennem – minek fáradozzam hát hiába?
Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?
30 Ha megmosakodnám hóvízben s lúggal tisztítanám kezeimet:
Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,
31 akkor a verembe mártanál engem, hogy megutálnának ruháim.
Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.
32 Mert nem ember ő mint én, bogy felelhetnék neki, hogy együtt mehetnénk be ítéletre.
Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.
33 Nem létezik, ki közöttünk dönt, ki rá tenné kezét mindkettőnkre.
Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.
34 Távolítsa el rólam vesszejét, s rettentése ne ijesszen engem:
Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;
35 majd beszélnék s nem félnék tőle, mert nem olyan vagyok én magamban.
Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.
