Jób 30
1 És most kaczagnak rajtam, kik korra fiatalabbak nálam, kiknek atyáit megvetettem, hogy nyájam ebei mellé sem helyeztem volna el.
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 Kezeik ereje is minek nekem? Rájok nézve elveszett erejük telje,
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 szűkölködés és éhezés által kiaszva. A kik bekószálják a sivatagot, a puszta és a pusztaság éjjelét;
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 a kik leszakítanak sós füvet a bokor mellett s rekettye gyökere az ő kenyerük.
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 Az emberek köréből kiűzetnek, riadnak rájuk mint a tolvajra.
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 Rettenetes szakadékokban kell lakniok, földi lyukakban és sziklákon.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 Bokrok között ordítanak, csalánok alatt verődnek össze.
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 Alávalónak fiai, meg név nélkül valónak a fiai, kiverettek az országból.
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 De most gúnydaluk vagyok, lettem nekik szóbeszédül.
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 Megutáltak, eltávoztak tőlem, s arczomat nem kímélték a köpéstől.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 Mert inamat megoldotta és elsanyarodott, neki eresztették előttem a gyeplőt.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 Jobbról kél a fajzat, lábaimat ellökték, és feltöltötték ellenem veszedelmes ösvényeiket.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 Lerontották utamat, elősegítik balsorsomat, ők, kiknek nincsen segítőjük.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 Mint széles résen át jönnek, rom matt hömpölyögnek tova.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 Rémség fordult rám, üldözi, mint a szél, nemes voltomat, s eltűnt, mint a felhő, segítségem.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 És most elomlik bennem a lelkem, elfogtak engem a nyomorúság napjai.
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 Az éjszaka levájta rólam csontjaimat, és idegeim nem pihennek.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 Nagy erő által elváltozott öltözékem, mint köntösöm nyílása szorít engem.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 Lecsapott a sárba, hogy hasonlóvá lettem porhoz, hamuhoz.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 Fohászkodom hozzád, de nem hallgatsz meg, megálltam és te rám meredtél;
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 kegyetlenre változol irántam, kezed hatalmával gyűlölsz engemet.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 Felkapsz a szélre, hajtatsz engem és elcsüggesztesz engem üdvösségtől.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 Mert tudom, halál felé viszel, s minden élőnek találkozó házába.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 Csak rom ellen ne nyújtson ki kezet, ha ugyan dőltében van győzelme!
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 Avagy nem sírtam-e a nehéz sorsún, nem bánkódott-e lelkem a szűkölködőn?
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 Mert jót reméltem és rossz jött, fényre várakoztam és homály jött.
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 Beleim forrnak s nem csillapodnak, elém törtek a nyomor napjai.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 Elkomorodva járok, napfény nélkül, felállok a gyűlésben – könyörgök.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 Testvére lettem a sakáloknak és társa a struczmadaraknak.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 Bőröm lefeketéllett rólam, és csontom ég a hévtől.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 Így lett gyásszá a hárfám és lantom síróknak hangjává.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
