Jób 17
1 Szellemem meg van törve, napjaim elenyésztek, sírok várnak rám!
Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
2 Bizony csúfolkodással illetnek engem, és zaklatásukon kell időznie szememnek.
En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
3 Állj jót, kérlek: kezeskedjél értem tenmagadnál! Ki az, ki kezet csap velem?
Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
4 Mert az ő szívöket elzártad az eszességtől, azért nem engeded felülkerekedniök.
Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
5 Ki osztályrészért elárul barátot, fiainak szemei el fognak epedni.
Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
6 Oda állított engem, hogy példálózzanak népek, s azzá lettem, hogy arczúl köpnek.
Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
7 Elhomályosúlt bosszúságtól szemem, s tagjaim akár az árnyék mindannyi.
Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
8 Eliszonyodnak e miatt az egyenesek, s az ártatlan fölgerjed az istentelen ellen;
Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
9 és az igaz ragaszkodik útjához s a tiszta kezű gyarapodik szilárdságban.
Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
10 Azonban ti mindannyian csak jöjjetek újra, de nem találok köztetek bölcset.
Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
11 Napjaim elmúltak, gondolataim elszakadtak, szívemnek tulajdonai!
Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
12 Az éjszakát nappallá teszik, a világosságot közelebbé a sötétségnél
Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
14 a veremnek így szóltam: atyám vagy! anyám és testvérem! a féregnek:
Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
15 hol van tehát reménységem, és reménységem – ki látja meg?
Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
