Jób 16
1 Felelt Jób és mondta:
Sitte vastasi Job ja sanoi:
2 Hallottam efféléket sokat, bajt hozó vigasztalók vagytok mindannyian!
Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
3 Vége van-e a szeles szavaknak, vagy mi késztet téged, hogy felelj?
Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
4 Én is úgy beszélnék, mint ti, ha lelketek volna az én lelkem helyén, összefűznék beszédeket ellenetek, csóválnám fölöttetek fejemet!
Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
5 Szilárdítanálak titeket szájammal, és ajkaim szánalma enyhülést adna.
Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
6 Ha beszélnék, nem enyhű fájdalmam; s ha abbahagynám, mi tűnik el tőlem?
Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
7 Ámde most kifárasztott engem; pusztává tetted egész környezetemet.
Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
8 Ránczossá tettél, az tanúul tett, soványságom ellenem támadt, szemembe vall.
Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
9 Haragja tépett, gyűlölettel támadt engem, vicsorított reám fogaival, szorongatóm szemeit feni reám.
Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
10 Feltátották ellenem szájukat, gyalázattal verték orczáimat, együttesen összecsődülnek ellenem.
He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
11 Álnoknak szolgáltat ki engem Isten és gonoszok kezébe dönt engem.
Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
12 Boldog voltam és összemorzsolt, nyakszirten fogott és összezúzott és czéltáblául állított engem magának.
Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
13 Körül fognak engem íjászai, átfúrja veséimet s nem kímél, földre ontja epémet.
Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
14 Rést tör rajtam, rést résre, mint vitéz nekem rohan.
Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
15 Zsákot varrtam foszló bőrömre és porba dugtam bele szarvamat.
Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
16 Arczom kivörösödött a sírástól, és szempilláimon vakhomály ül:
Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
17 bár nincs erőszak kezeimben és imádságom tiszta.
Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
18 Oh föld, ne fedd be véremet, s ne legyen hely kiáltásom számára!
Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
19 Most is, íme az égben van tanúm, és bizonyságom a magasságban.
Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
20 Csúfolóim – barátim: Istenhez könnyezve tekint szemem;
Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
21 hogy döntsön a férfi mellett Istennel szemben, és ember fiával szemben a barátja mellett.
Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
22 Mert még csak kisszámú évek jönnek, és útra, melyről vissza nem térek, megyek el.
Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
