Jób 10
1 Megundorodott lelkem életemtől, nekieresztem majd panaszomat, hadd beszélek lelkem keservében.
Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
2 Megmondom Istennek: Ne kárhoztass engem, tudasd velem, mi miatt pörölsz velem!
Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
3 Illik-e hozzád, hogy nyomorgatsz, hogy megveted kezeid szerzeményét, míg a gonoszok tanácsa fölött fényt árasztasz?
Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
4 Testi szemeid vannak-e neked, avagy mint halandó lát, úgy látsz-e?
Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
5 Mint halandó napjai, olyanok-e napjaid, avagy éveid, mint férfi napjai,
Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
6 hogy keresgéled bűnömet és vétkem után kutatsz,
Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
7 noha tudod, hogy nem vagyok bűnös s nincs, ki kezedből menthet?
Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
8 Kezeid alakítottak engem és elkészítettek egyaránt köröskörül – és megsemmisítnél?
Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
9 Gondolj csak rá, hogy mint agyagot készítettél te engem, s porba térítsz engem vissza?
Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
10 Nemde mint a tejet kiöntöttél engem s mint a sajtot összefolyattál;
Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
11 bőrbe és húsba öltöztettél és csontokkal meg inakkal átszőttél;
Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
12 életet és szeretetet míveltél velem s gondviselésed megőrizte szellememet.
Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
13 De ezeket tartogattad szívedben, tudom, hogy ez volt benned:
Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
14 ha vétkezem, megvigyázol engem és bűnöm alól föl nem mentesz.
Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
15 Ha gonosz vagyok, jaj nekem; s ha igaz vagyok, föl nem emelhetem fejemet, jóllakva szégyennel és eltelve nyomorommal.
Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
16 S ha magasra emelkednék, mint fenevadra vadásznál rám, s ismételve csodálatosan bánnál velem;
Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
17 megújítanád tanúidat ellenem, sokszor tanúsítanád haragodat velem szemben: egymást felváltó hadak ellenem!
Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
18 S miért hoztál ki engem az anyaméhből? kimúltam volna s szem nem látna engem;
Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
19 mintha nem lettem volna, olyan volnék, a méhből a sírba vitettem volna.
Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
20 Nemde kevesek a napjaim, hagyj föl tehát; fordulj el tőlem, hogy földerülhessek egy keveset!
Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
21 Mielőtt elmennék, hogy ne térjek vissza, sötétségnek és vakhomálynak országába,
Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
22 országba, mely borús mint a homály, vakhomály, rend nélkül s fénylik – mint homály.
Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
