Sòm 137

1 Bò rivyè a Babylone yo, se la nou te chita. Nou te kriye, lè nou te sonje Sion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 Sou pye sikrèn nan mitan li an, nou te pandye ap nou yo.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 Paske la, ravisè nou yo te mande nou chante pou yo, e bouwo nou yo ak gwo kè kontan, t ap di: “Chante pou nou youn nan chanson Sion yo.”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Kijan pou nou ta chante chan SENYÈ a nan yon peyi etranje?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Si mwen ta bliye ou, O Jérusalem, kite men dwat mwen bliye kapasite li.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Ke lang mwen kole rèd anlè bouch mwen, Si m pa ta sonje ou, si m pa ta leve Jérusalem wo, pi wo ke pi gwo plezi m yo.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Sonje, O SENYÈ, kont fis a Édom yo, jou a Jérusalem nan, ke yo te di: “Raze l nèt! Raze l jis rive nan fondasyon li.”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 O fi a Babylone nan, Ou menm ki te devaste nou an, A la beni (sila) ki rekonpanse ou ak menm rekonpans ke ou te rekonpanse nou an va beni!

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 A la beni (sila) ki sezi pitit ou yo, e ki kraze yo nan wòch la va beni!

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!