Psalm 137

1 An den Strömen Babels saßen wir und weinten, wenn wir Zions gedachten.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 An den Weiden, die dort sind, hängten wir unsre Harfen auf.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 Denn die uns daselbst gefangen hielten, forderten Lieder von uns, und unsre Peiniger, daß wir fröhlich seien: «Singet uns eines von den Zionsliedern!»

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 Wie sollten wir des HERRN Lied singen auf fremdem Boden?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Vergesse ich deiner, Jerusalem, so verdorre meine Rechte!

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Meine Zunge müsse an meinem Gaumen kleben, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich Jerusalem nicht über meine höchste Freude setze!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Gedenke, HERR, den Kindern Edoms den Tag Jerusalems, wie sie sprachen: «Zerstöret, zerstöret sie bis auf den Grund!»

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Tochter Babel, du Verwüsterin! Wohl dem, der dir vergilt, was du uns angetan!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Wohl dem, der deine Kindlein nimmt und sie zerschmettert am Felsgestein!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.