Psalm 109

1 Dem Vorsänger. Ein Psalm Davids. Gott, den ich rühme, schweige nicht!

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.

2 Denn sie haben ihr gottloses und falsches Maul wider mich aufgetan; sie sagen mir Lügen ins Gesicht,

Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,

3 sie bieten gehässige Worte über mich herum und bekämpfen mich ohne Grund.

Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.

4 Dafür, daß ich sie liebe, sind sie mir feind; ich aber bete.

Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.

5 Sie beweisen mir Böses für Gutes und Haß für Liebe.

He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.

6 Bestelle einen Gesetzlosen über ihn, und ein Ankläger stehe zu seiner Rechten!

Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.

7 Wenn er gerichtet wird, so möge er schuldig gesprochen werden, und sein Gebet werde ihm zur Sünde!

Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.

8 Seiner Tage seien wenige, und sein Amt empfange ein anderer!

Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.

9 Seine Kinder sollen Waisen werden und sein Weib eine Witwe!

Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.

10 Seine Kinder müssen umherwanken und betteln, hilfesuchend aus ihren Ruinen hervorkommen!

Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.

11 Der Gläubiger nehme ihm alles weg, und Fremde sollen plündern, was er sich erworben.

Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.

12 Niemand gebe ihm Gnadenfrist, und keiner erbarme sich seiner Waisen!

Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.

13 Seine Nachkommenschaft falle der Ausrottung anheim, ihr Name erlösche im zweiten Geschlecht!

Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.

14 Seiner Väter Missetat müsse gedacht werden vor dem HERRN, und seiner Mutter Sünde werde nicht ausgetilgt!

Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.

15 Der HERR habe sie beständig vor Augen, daß ihr Gedächtnis von der Erde vertilgt werde,

Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,

16 weil er nicht daran dachte, Barmherzigkeit zu üben, sondern den Elenden und Armen verfolgte und den Niedergeschlagenen, um ihn in den Tod zu treiben.

Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.

17 Da er den Fluch liebte, so komme er über ihn; und da er den Segen nicht begehrte, so sei er fern von ihm!

Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.

18 Er zog den Fluch an wie sein Gewand; so dringe er in sein Inneres wie Wasser und wie Öl in seine Gebeine;

Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

19 er sei ihm wie das Kleid, das er anzieht, und wie der Gurt, damit er sich ständig umgürtet!

Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.

20 Das sei der Lohn meiner Ankläger vonseiten des HERRN, derer, welche Arges wider meine Seele reden!

Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.

21 Du aber, o HERR, mein Herr, handle mit mir um deines Namens willen; denn deine Gnade ist gut; darum errette mich!

Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.

22 Denn ich bin elend und arm, und mein Herz ist verwundet in meiner Brust.

Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.

23 Wie ein Schatten, wenn er sich neigt, schleiche ich dahin; ich werde verscheucht wie eine Heuschrecke.

Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.

24 Meine Knie wanken vom Fasten, mein Fleisch magert gänzlich ab;

Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.

25 und ich bin ihnen zum Gespött geworden; wer mich sieht, schüttelt den Kopf.

Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.

26 Hilf mir, o HERR, mein Gott! Rette mich nach deiner Gnade,

Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

27 so wird man erkennen, daß dies deine Hand ist, daß du, HERR, solches getan hast.

Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.

28 Fluchen sie, so segne du; setzen sie sich wider mich, so müssen sie zuschanden werden; aber dein Knecht müsse sich freuen.

Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.

29 Meine Ankläger müssen Schmach anziehen und in ihre Schande sich hüllen wie in einen Mantel.

Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.

30 Ich will den HERRN laut preisen mit meinem Munde und inmitten vieler ihn rühmen,

Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.

31 weil er dem Armen zur Seite steht, ihn zu retten von denen, die ihn verurteilen.

Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.