Job 29

1 Und Hiob fuhr in dem Vortrag seiner Sprüche fort und sprach:

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

2 Wer gibt mir die vorigen Monate zurück und die Tage, in welchen Gott mich behütete?

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

3 als seine Leuchte über meinem Haupte schien und ich in seinem Lichte durch das Dunkel ging;

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

4 wie ich in den Tagen meines Herbstes vertrauten Umgang mit Gott bei meinem Zelte pflog;

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

5 als der Allmächtige noch mit mir war und meine Knaben um mich her;

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

6 da ich meine Tritte in Milch badete und der Fels neben mir Öl in Strömen goß;

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

7 als ich noch zum Tore ging, zur Stadt hinauf, und meinen Sitz auf dem Markt aufstellte.

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

8 Wenn mich die Knaben sahen, so verbargen sie sich, die Greise standen auf und blieben stehen.

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

9 Die Fürsten hörten auf zu reden und legten die Hand auf den Mund.

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

10 Die Stimme der Vornehmen stockte, und ihre Zunge klebte am Gaumen.

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

11 Wessen Ohr mich hörte, der pries mich glücklich, und wessen Auge mich sah, der stimmte mir zu.

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

12 Denn ich rettete den Elenden, der da schrie, und das Waislein, das keinen Helfer hatte.

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

13 Der Segen des Verlorenen kam über mich, und ich machte das Herz der Witwe jauchzen.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

14 Gerechtigkeit zog ich an, und sie bekleidete mich, mein Talar und Turban war das Recht.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

15 Ich war des Blinden Auge und des Lahmen Fuß.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

16 Ich war des Armen Vater; und die Streitsache, die ich nicht kannte, untersuchte ich.

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

17 Ich zerbrach die Stockzähne des Ungerechten und riß ihm den Raub aus den Zähnen.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

18 Und so dachte ich, ich würde mit meinem Neste sterben und wie der Phönix viele Tage erleben.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

19 Meine Wurzel war an Wassern ausgebreitet, und der Tau übernachtete auf meinem Zweig.

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

20 Meine Herrlichkeit erneuerte sich bei mir, und mein Bogen verjüngte sich in meiner Hand.

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

21 Auf mich hörte und wartete man und lauschte stillschweigend auf meinen Rat.

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

22 Auf meine Rede folgte kein Widerspruch, und meine Worte träufelten auf sie.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

23 Sie harrten auf mich, wie das Erdreich auf einen Regen, und sperrten ihren Mund auf, wie nach einem Spätregen.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

24 Lächelte ich sie an, so konnten sie es kaum glauben, und das Licht meines Angesichts konnten sie nicht verdunkeln.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

25 Ich prüfte ihren Weg und saß oben an und wohnte wie ein König unter dem Volke, wie einer, der die Traurigen tröstet.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.