Job 30

1 Nun aber lachen sie mein, die jünger sind denn ich, deren Väter ich verachtet hätte, sie zu stellen unter meine Schafhunde;

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

2 deren Vermögen ich für nichts hielt; die nicht zum Alter kommen konnten;

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

3 die vor Hunger und Kummer einsam flohen in die Einöde, neulich verdarben und elend wurden;

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

4 die da Nesseln ausraufen um die Büsche, und Ginsterwurzel ist ihre Speise;

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

5 aus der Menschen Mitte werden sie weggetrieben, man schreit über sie wie über einen Dieb;

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

6 in grausigen Tälern wohnen sie, in den Löchern der Erde und Steinritzen;

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

7 zwischen den Büschen rufen sie, und unter den Disteln sammeln sie sich:

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

8 die Kinder gottloser und verachteter Leute, die man aus dem Lande weggetrieben.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

9 Nun bin ich ihr Spottlied geworden und muß ihr Märlein sein.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

10 Sie haben einen Greuel an mir und machen sich ferne von mir und scheuen sich nicht, vor meinem Angesicht zu speien.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

11 Sie haben ihr Seil gelöst und mich zunichte gemacht und ihren Zaum vor mir abgetan.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

12 Zur Rechten haben sich Buben wider mich gesetzt und haben meinen Fuß ausgestoßen und haben wider mich einen Weg gemacht, mich zu verderben.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

13 Sie haben meine Steige zerbrochen; es war ihnen so leicht, mich zu beschädigen, daß sie keiner Hilfe dazu bedurften.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

14 Sie sind gekommen wie zu einer weiten Lücke der Mauer herein und sind ohne Ordnung dahergefallen.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

15 Schrecken hat sich gegen mich gekehrt und hat verfolgt wie der Wind meine Herrlichkeit; und wie eine Wolke zog vorüber mein glückseliger Stand.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

16 Nun aber gießt sich aus meine Seele über mich, und mich hat ergriffen die elende Zeit.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

17 Des Nachts wird mein Gebein durchbohrt allenthalben; und die mich nagen, legen sich nicht schlafen.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

18 Mit großer Gewalt werde ich anders und anders gekleidet, und ich werde damit umgürtet wie mit einem Rock.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

19 Man hat mich in den Kot getreten und gleich geachtet dem Staub und der Asche.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

20 Schreie ich zu dir, so antwortest du mir nicht; trete ich hervor, so achtest du nicht auf mich.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

21 Du hast mich verwandelt in einen Grausamen und zeigst an mit der Stärke deiner Hand, daß du mir gram bist.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

22 Du hebst mich auf und lässest mich auf dem Winde fahren und zerschmelzest mich kräftig.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

23 Denn ich weiß du wirst mich dem Tod überantworten; da ist das bestimmte Haus aller Lebendigen.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

24 Aber wird einer nicht die Hand ausstrecken unter Trümmern und nicht schreien vor seinem Verderben?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

25 Ich weinte ja über den, der harte Zeit hatte; und meine Seele jammerte der Armen.

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

26 Ich wartete des Guten, und es kommt das Böse; ich hoffte aufs Licht, und es kommt Finsternis.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

27 Meine Eingeweide sieden und hören nicht auf; mich hat überfallen die elende Zeit.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

28 Ich gehe schwarz einher, und brennt mich doch die Sonne nicht; ich stehe auf in der Gemeinde und schreie.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

29 Ich bin ein Bruder der Schakale und ein Geselle der Strauße.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

30 Meine Haut über mir ist schwarz geworden, und meine Gebeine sind verdorrt vor Hitze.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

31 Meine Harfe ist eine Klage geworden und meine Flöte ein Weinen.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.