< Psalm 137 >
1 An den Strömen Babels, da saßen wir und weinten, indem wir Zions gedachten.
Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.
2 An den Weiden, die dort waren, hingen wir unsere Zithern auf.
Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.
3 Denn dort begehrten, die uns gefangen geführt, Lieder von uns, und unsere Peiniger Fröhlichkeit: “Singt uns eines von den Zionsliedern!”
Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.
4 Wie könnten wir die Jahwe-Lieder singen auf dem Boden der Fremde!
Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?
5 Wenn ich deiner vergesse, Jerusalem, so schrumpfe meine Rechte ein.
Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.
6 Es klebe meine Zunge an meinem Gaumen, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich nicht lasse Jerusalem meine höchste Freude sein!
Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.
7 Gedenke, Jahwe, den Edomitern, den Unglückstag Jerusalems, die da riefen: “Nieder damit, nieder damit bis auf den Grund in ihr!”
Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.
8 Tochter Babel, du Verwüsterin, wohl dem, der dir vergilt, was du uns angethan!
Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.
9 Wohl dem, der deine zarten Kinder packt und schmettert an den Felsen.
Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.