< Job 29 >
1 Darauf fuhr Hiob also fort, seine Rede vorzutragen:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 O daß ich wäre wie in früheren Monden, wie in den Tagen da mich Gott beschützte;
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 als seine Leuchte über meinem Haupte schien, und ich bei seinem Licht durch Dunkel wandelte,
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 so, wie ich war in meines Sommers Tagen, als Gottes Freundschaft über meinem Zelte waltete,
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 als der Allmächtige noch mit mir war, rings um mich meine Knaben;
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 als ich meine Schritte in Dickmilch badete, und der Fels neben mir Bäche Öls ergoß;
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 als ich zum Thore ging hinauf zur Stadt, auf dem freien Platze meinen Sitz aufschlug.
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 Wenn mich die Knaben sahen, verbargen sie sich, und die Greise erhoben sich und blieben stehn;
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 Häuptlinge hielten inne mit Reden und legten die Hand auf ihren Mund.
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 Der Edlen Stimme verbarg sich, und ihre Zunge klebte an ihrem Gaumen.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 Denn wo ein Ohr nur hörte, da pries es mich selig, und wo ein Auge sah, da gab es mir Zeugnis.
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 Denn ich rettete den Elenden, der um Hilfe schrie, und die Waise und den, der keinen Helfer hatte.
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 Der Segen des Verlorenen kam über mich, und das Herz der Witwe macht ich jubeln.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 Gerechtigkeit zog ich an, und sie zog mich an, wie Talar und Turban zog ich an meine Rechtschaffenheit.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 Auge ward ich dem Blinden und Fuß war ich dem Lahmen.
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 Ein Vater war ich den Armen und die Rechtssache des mir Unbekannten untersuchte ich;
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 ich zerschmetterte dem Frevler die Kinnladen und warf ihm die Beute aus den Zähnen.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 So dachte ich denn: “Bei meinem Neste werde ich verscheiden und wie der Phönix meine Tage mehren.
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 Meine Wurzel steht über dem Wasser offen, und der Tau übernachtet in meinen Zweigen.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 Meine Würde ist stets neu bei mir, und mein Bogen verjüngt sich in meiner Hand.”
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 Mir hörten sie zu und warteten und lauschten schweigend meinem Rate.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 Wenn ich geredet, sprachen sie nicht mehr, und meine Rede troff auf sie herab.
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 So warteten sie auf mich wie auf Regen und wie nach Spätregen sperrten sie den Mund auf.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 Ich lächelte ihnen zu, wenn sie verzagten, und das heitre Antlitz trübten sie mir nie.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 Gern wählte ich den Weg zu ihnen, saß da als Haupt und thronte wie ein König in der Heerschar, wie einer, der Trauernde tröstet.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.