Psalm 78
1 Ein Lehrgedicht, von Asaph. - Mein Volk! Hab acht auf meine Lehre! Zu meines Mundes Reden neiget euer Ohr!
Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.
2 Ich öffne meinen Mund zu einem Spruch. Ich künd Gesänge aus der Vorzeit Tagen,
Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
3 die wir vernommen und jetzt wissen, die unsre Väter uns erzählt.
Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
4 Wir, ihre Kinder, wollen über sie nicht schweigen. Wir wollen künftigem Geschlecht des Herren Ruhmestaten künden und seine Macht und Wunder, die er tat.
sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
5 Zum Brauch hat er's in Jakob eingesetzt, zur heiligen Pflicht in Israel gemacht. Denn unsern Vätern hat er anbefohlen, sie ihren Kindern kundzutun,
Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
6 auf daß ein späteres Geschlecht sie kenne, die Enkel, die geboren würden, sie ihren Kindern wiederum verkünden.
että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
7 Sie sollten Gott vertrauen und nicht vergessen Gottes Taten und seine Vorschriften befolgen
Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
8 und nicht, wie ihre Väter, werden ein widerspenstig, trotziges Geschlecht, solch ein Geschlecht von wankendem Gemüt und ungetreuem Herzen gegen Gott.
Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
9 Ganz unvernünftige Söhne, voller Trug, das Leben werfen sie hinweg und wenden sich am Trübsalstage ab;
Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
10 sie halten Gottes Bündnis nicht und wollen nicht nach seiner Lehre wandeln.
Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
11 Und sie vergessen seine Werke gänzlich und seine Wunder, die er ihnen zeigt.
vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
12 Vor ihren Vätern tat er Unvergleichliches, im Land Ägypten, im Gefild von Tanis.
Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
13 Er spaltete das Meer und führte sie hindurch und ließ das Wasser dammgleich stehen.
Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
14 Er leitete bei Tag sie mit der Wolke, die ganze Nacht mit Feuerschein,
Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
15 und ließ die Felsen in der Wüste sprudeln und tränkte sie in Fülle wie mit Fluten.
Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
16 Aus Steinen ließ er Bäche quellen, wie Ströme Wasser sprudeln.
Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
17 Allein sie sündigten noch weiter gegen ihn und widersetzten sich dem Höchsten in der Wüste.
Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
18 Und sie versuchten Gott in ihrem Herzen, für ihre Gelüste Speise heischend.
He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
19 Sie sprachen gegen Gott und fragten: "Vermag es Gott, selbst in der Wüste einen Tisch zu decken?
Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
20 Den Felsen schlug er zwar; das Wasser floß, die Bäche strömten. Vermag er aber Brot zu geben und seinem Volke Fleisch zu spenden?"
Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"
21 Der Herr vernahm's und wurde zornig; ein Feuer loderte in Jakob auf; ein Zorn erhob sich gegen Israel,
Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
22 weil sie an Gott nicht glaubten und nicht auf seine Hilfe bauten.
koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
23 Doch er gebot den Wolken oben und tat des Himmels Pforten auf,
Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
24 hernieder ließ er Manna auf sie regnen, um sie zu speisen, schenkte ihnen Himmelsbrot.
hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
25 Das Brot der Engel konnte jeder essen; er sandte ihnen Kost in Fülle.
Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
26 Er ließ den Morgenwind am Himmel wehen; den Südwind führte er durch seine Macht herbei.
Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
27 Dann ließ er Fleisch wie Staub auf sie herniederregnen, wie Meeressand Geflügel.
hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
28 Er ließ es in ihr Lager fallen, um seine Wohnstatt ringsumher.
hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
29 Sie aßen, wurden übersatt; was sie gewünscht, verlieh er ihnen.
Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
30 Noch war nicht ihre Lust gestillt, noch war die Kost in ihrem Munde,
Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
31 als Gottes Zorn sich gegen sie erhob, die Feisten unter ihnen würgte, die junge Mannschaft Israels zu Boden streckte.
kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
32 Bei all dem sündigten sie weiter und glaubten nicht an seine Wunderkräfte.
Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
33 Da ließ er ihre Tage zwecklos schwinden und ihre Jahre in Enttäuschung.
Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
34 Zwar fragten sie nach ihm, wenn er sie würgte, verlangten wiederum nach Gott,
Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35 wohl eingedenk, daß Gott ihr Hort, der höchste Gott ihr Retter sei.
He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
36 Allein sie täuschten ihn mit ihrem Munde, belogen ihn mit ihrer Zunge.
Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
37 Ihr Herz war unaufrichtig gegen ihn; mit seinem Bunde meinten sie's nicht ehrlich.
sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
38 Doch er, erbarmungsvoll, vergab die Schuld, vertilgte nicht; oft hielt er seinen Zorn zurück und ließ nicht seinen Grimm austoben,
Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
39 wohl eingedenk, daß sie nur Fleisch, ein Windhauch, der verschwindet ohne Wiederkehr.
Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
40 Wie oft erzürnten sie ihn in der Wüste und reizten ihn im Steppenland,
Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
41 versuchten immer wieder Gott, erbitterten die Heiligen Israels,
Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
42 gedachten nimmer seiner Macht, des Tages, da er vor dem Feinde sie gerettet,
He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
43 wie er vor den Ägyptern seine Zeichen tat, an dem Gefild von Tanis seine Wunder:
jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
44 In Blut verwandelte er ihre Ströme; untrinkbar ward ihr fließend Wasser.
muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
45 Er sandte Ungeziefer unter sie, das sie verzehrte, und Frösche ihnen zum Verderben.
lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
46 Der Raupe gab er ihre Früchte preis und ihre Arbeit der Heuschrecke.
antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
47 Er schlug mit Hagel ihren Weinstock und ihren Maulbeerbaum durch Reif.
hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
48 Er gab ihr Vieh dem Hagel preis, den Blitzen ihre Herden.
antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
49 Er ließ die Hitze seines Zornes auf sie los, nur Grimm und Wut und Angst, von Unglücksboten eine Schar.
Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
50 So ließ er seinem Zorne freien Lauf, verschonte ihre Seele mit dem Tode nicht. Er gab der Pest ihr Leben preis,
Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
51 und in Ägypten schlug er alle Erstgeburt, die Jugendblüte in den Zelten Chams.
Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
52 Er führte, Schäflein gleich, sein Volk heraus und lenkte sie wie in der Steppe eine Herde.
Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
53 Er leitete sie sicher, daß sie nichts zu fürchten hatten; das Meer bedeckte ihre Feinde.
Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
54 Er brachte sie zu seinem heiligen Gebiete, zu jenem Berg, den seine Rechte sich erworben,
Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
55 vertrieb vor ihnen weg die Heiden, verloste sie als erblichen Besitz und ließ die Stämme Israels in ihren Zelten wohnen.
Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
56 Und doch versuchten sie und reizten Gott, den Höchsten, und hielten nimmer seine Satzungen.
Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
57 Wie ihre Väter wichen sie und fielen ab; sie wurden wie ein schlaffer Bogen.
vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
58 Sie reizten ihn zum Zorn durch ihre Höhen, zur Eifersucht durch ihre Götzenbilder.
He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
59 Gott hörte dies und wurde zornig, und Israel verwarf er völlig,
Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
60 verließ zu Silo seinen Sitz, das Zelt, in dein er unter Menschen wohnte;
Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
61 gab seine Ehre in Gefangenschaft und seine Zier in Feindeshand
Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
62 und gab sein Volk dem Schwerte preis, entrüstet über dies sein Eigentum.
Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
63 Die jungen Männer fraß das Feuer, und seine Jungfraun durften keine Totenklage halten.
Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
64 Hinfielen seine Priester durch das Schwert, und seine Witwen weinten nicht dazu.
Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
65 Doch wie vom Schlaf erwachte da der Herr, gleichwie ein Held vom Weine jauchzend.
Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
66 Im Rücken schlug er seine Feinde, belegte sie mit ewigem Schimpf.
Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
67 Doch er verschmähte Josephs Zelt; den Stamm von Ephraim erkor er nicht.
Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
68 Vielmehr erkor er Judas Stamm, den Sionsberg, der ihm so lieb.
vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
69 Er baute Himmelshöhen gleich sein Heiligtum und gleich der Erde, die er ewig gründete.
Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
70 Und er erkor sich David, seinen Knecht, entriß ihn seiner Herde Hürden.
Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
71 Vom Milchvieh nahm er ihn hinweg, sein Volk zu weiden in Jakob, in Israel die ewig Seinen.
Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
72 Mit frommem Sinne weidete er sie und führte sie mit kluger Hand.
Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.
