Psalm 78
1 Ein Lehrgedicht, von Asaph. - Mein Volk! Hab acht auf meine Lehre! Zu meines Mundes Reden neiget euer Ohr!
Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.
2 Ich öffne meinen Mund zu einem Spruch. Ich künd Gesänge aus der Vorzeit Tagen,
Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
3 die wir vernommen und jetzt wissen, die unsre Väter uns erzählt.
Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
4 Wir, ihre Kinder, wollen über sie nicht schweigen. Wir wollen künftigem Geschlecht des Herren Ruhmestaten künden und seine Macht und Wunder, die er tat.
Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.
5 Zum Brauch hat er's in Jakob eingesetzt, zur heiligen Pflicht in Israel gemacht. Denn unsern Vätern hat er anbefohlen, sie ihren Kindern kundzutun,
Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,
6 auf daß ein späteres Geschlecht sie kenne, die Enkel, die geboren würden, sie ihren Kindern wiederum verkünden.
Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;
7 Sie sollten Gott vertrauen und nicht vergessen Gottes Taten und seine Vorschriften befolgen
Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,
8 und nicht, wie ihre Väter, werden ein widerspenstig, trotziges Geschlecht, solch ein Geschlecht von wankendem Gemüt und ungetreuem Herzen gegen Gott.
Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;
9 Ganz unvernünftige Söhne, voller Trug, das Leben werfen sie hinweg und wenden sich am Trübsalstage ab;
Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.
10 sie halten Gottes Bündnis nicht und wollen nicht nach seiner Lehre wandeln.
Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.
11 Und sie vergessen seine Werke gänzlich und seine Wunder, die er ihnen zeigt.
Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.
12 Vor ihren Vätern tat er Unvergleichliches, im Land Ägypten, im Gefild von Tanis.
Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.
13 Er spaltete das Meer und führte sie hindurch und ließ das Wasser dammgleich stehen.
Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.
14 Er leitete bei Tag sie mit der Wolke, die ganze Nacht mit Feuerschein,
Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
15 und ließ die Felsen in der Wüste sprudeln und tränkte sie in Fülle wie mit Fluten.
Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.
16 Aus Steinen ließ er Bäche quellen, wie Ströme Wasser sprudeln.
Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.
17 Allein sie sündigten noch weiter gegen ihn und widersetzten sich dem Höchsten in der Wüste.
Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.
18 Und sie versuchten Gott in ihrem Herzen, für ihre Gelüste Speise heischend.
He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.
19 Sie sprachen gegen Gott und fragten: "Vermag es Gott, selbst in der Wüste einen Tisch zu decken?
He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?
20 Den Felsen schlug er zwar; das Wasser floß, die Bäche strömten. Vermag er aber Brot zu geben und seinem Volke Fleisch zu spenden?"
Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?
21 Der Herr vernahm's und wurde zornig; ein Feuer loderte in Jakob auf; ein Zorn erhob sich gegen Israel,
Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,
22 weil sie an Gott nicht glaubten und nicht auf seine Hilfe bauten.
Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.
23 Doch er gebot den Wolken oben und tat des Himmels Pforten auf,
Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,
24 hernieder ließ er Manna auf sie regnen, um sie zu speisen, schenkte ihnen Himmelsbrot.
Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.
25 Das Brot der Engel konnte jeder essen; er sandte ihnen Kost in Fülle.
He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.
26 Er ließ den Morgenwind am Himmel wehen; den Südwind führte er durch seine Macht herbei.
Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,
27 Dann ließ er Fleisch wie Staub auf sie herniederregnen, wie Meeressand Geflügel.
Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,
28 Er ließ es in ihr Lager fallen, um seine Wohnstatt ringsumher.
Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.
29 Sie aßen, wurden übersatt; was sie gewünscht, verlieh er ihnen.
Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,
30 Noch war nicht ihre Lust gestillt, noch war die Kost in ihrem Munde,
Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,
31 als Gottes Zorn sich gegen sie erhob, die Feisten unter ihnen würgte, die junge Mannschaft Israels zu Boden streckte.
Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.
32 Bei all dem sündigten sie weiter und glaubten nicht an seine Wunderkräfte.
Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.
33 Da ließ er ihre Tage zwecklos schwinden und ihre Jahre in Enttäuschung.
Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.
34 Zwar fragten sie nach ihm, wenn er sie würgte, verlangten wiederum nach Gott,
Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,
35 wohl eingedenk, daß Gott ihr Hort, der höchste Gott ihr Retter sei.
Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.
36 Allein sie täuschten ihn mit ihrem Munde, belogen ihn mit ihrer Zunge.
Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.
37 Ihr Herz war unaufrichtig gegen ihn; mit seinem Bunde meinten sie's nicht ehrlich.
Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.
38 Doch er, erbarmungsvoll, vergab die Schuld, vertilgte nicht; oft hielt er seinen Zorn zurück und ließ nicht seinen Grimm austoben,
Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.
39 wohl eingedenk, daß sie nur Fleisch, ein Windhauch, der verschwindet ohne Wiederkehr.
Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.
40 Wie oft erzürnten sie ihn in der Wüste und reizten ihn im Steppenland,
Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?
41 versuchten immer wieder Gott, erbitterten die Heiligen Israels,
Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.
42 gedachten nimmer seiner Macht, des Tages, da er vor dem Feinde sie gerettet,
Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:
43 wie er vor den Ägyptern seine Zeichen tat, an dem Gefild von Tanis seine Wunder:
Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,
44 In Blut verwandelte er ihre Ströme; untrinkbar ward ihr fließend Wasser.
Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:
45 Er sandte Ungeziefer unter sie, das sie verzehrte, und Frösche ihnen zum Verderben.
Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;
46 Der Raupe gab er ihre Früchte preis und ihre Arbeit der Heuschrecke.
Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;
47 Er schlug mit Hagel ihren Weinstock und ihren Maulbeerbaum durch Reif.
Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;
48 Er gab ihr Vieh dem Hagel preis, den Blitzen ihre Herden.
Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;
49 Er ließ die Hitze seines Zornes auf sie los, nur Grimm und Wut und Angst, von Unglücksboten eine Schar.
Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;
50 So ließ er seinem Zorne freien Lauf, verschonte ihre Seele mit dem Tode nicht. Er gab der Pest ihr Leben preis,
Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;
51 und in Ägypten schlug er alle Erstgeburt, die Jugendblüte in den Zelten Chams.
Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,
52 Er führte, Schäflein gleich, sein Volk heraus und lenkte sie wie in der Steppe eine Herde.
Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,
53 Er leitete sie sicher, daß sie nichts zu fürchten hatten; das Meer bedeckte ihre Feinde.
Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.
54 Er brachte sie zu seinem heiligen Gebiete, zu jenem Berg, den seine Rechte sich erworben,
Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.
55 vertrieb vor ihnen weg die Heiden, verloste sie als erblichen Besitz und ließ die Stämme Israels in ihren Zelten wohnen.
Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.
56 Und doch versuchten sie und reizten Gott, den Höchsten, und hielten nimmer seine Satzungen.
Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.
57 Wie ihre Väter wichen sie und fielen ab; sie wurden wie ein schlaffer Bogen.
Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.
58 Sie reizten ihn zum Zorn durch ihre Höhen, zur Eifersucht durch ihre Götzenbilder.
Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.
59 Gott hörte dies und wurde zornig, und Israel verwarf er völlig,
Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,
60 verließ zu Silo seinen Sitz, das Zelt, in dein er unter Menschen wohnte;
Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,
61 gab seine Ehre in Gefangenschaft und seine Zier in Feindeshand
Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.
62 und gab sein Volk dem Schwerte preis, entrüstet über dies sein Eigentum.
Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.
63 Die jungen Männer fraß das Feuer, und seine Jungfraun durften keine Totenklage halten.
Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.
64 Hinfielen seine Priester durch das Schwert, und seine Witwen weinten nicht dazu.
Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,
65 Doch wie vom Schlaf erwachte da der Herr, gleichwie ein Held vom Weine jauchzend.
Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,
66 Im Rücken schlug er seine Feinde, belegte sie mit ewigem Schimpf.
Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,
67 Doch er verschmähte Josephs Zelt; den Stamm von Ephraim erkor er nicht.
Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.
68 Vielmehr erkor er Judas Stamm, den Sionsberg, der ihm so lieb.
Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,
69 Er baute Himmelshöhen gleich sein Heiligtum und gleich der Erde, die er ewig gründete.
Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,
70 Und er erkor sich David, seinen Knecht, entriß ihn seiner Herde Hürden.
Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.
71 Vom Milchvieh nahm er ihn hinweg, sein Volk zu weiden in Jakob, in Israel die ewig Seinen.
Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.
72 Mit frommem Sinne weidete er sie und führte sie mit kluger Hand.
Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.
