Psalm 78
1 Eine Betrachtung Asafs. / Vernimm, mein Volk, meine Lehre, / Neigt euer Ohr meines Mundes Reden!
Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.
2 Meinen Mund will ich öffnen zu Sprüchen, / Will aus der Vorzeit Rätsel verkünden.
Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
3 Was wir gehört und erfahren, / Was uns unsre Väter erzählt:
Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
4 Wollen wir unsern Kindern nicht verhehlen, / Indem wir der Nachwelt erzählen / Jahwes Ruhmestaten und Macht / Und seine Wunder, die er getan.
Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.
5 Er stellte ein Zeugnis in Jakob auf / Und gab ein Gesetz in Israel. / Unsern Vätern befahl er's an, / Daß sie ihre Kinder es lehrten.
Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,
6 Denn die Nachkommen sollen es kennenlernen: / Kinder, die noch sollen geboren werden, / Die sollen auch selbst auftreten / Und ihren Kindern davon erzählen,
Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;
7 Damit sie auf Gott ihr Vertrauen setzen, / Nicht vergessen der Taten Gottes / Und seine Gebote halten.
Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,
8 Denn sie sollen nicht werden wie ihre Väter, / Ein störrig, widerspenstig Geschlecht, / Ein Geschlecht mit schwankendem Sinn, / Das nicht treu hielt an seinem Gott.
Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;
9 Efraims Söhne, gerüstete Bogenschützen, / Kehrten um am Tage der Schlacht.
Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.
10 Sie hielten nicht den Bund Elohims / Und wollten nicht wandeln nach seinem Gesetz.
Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.
11 Sie vergaßen seiner großen Taten, / Seiner Wunder, die sie geschaut.
Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.
12 Vor ihren Vätern hatte er Wunder getan / In Ägyptenland, in Zoans Gefild.
Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.
13 Er teilte das Meer und führte sie durch / Und türmte die Wasser wie einen Damm.
Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.
14 Er leitete sie durch die Wolke bei Tag / Und die ganze Nacht mit feurigem Licht.
Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
15 Er spaltete Felsen in der Wüste / Und tränkte sie reich mit Meeresflut.
Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.
16 Er brachte Bäche hervor aus dem Fels, / Ließ Wasser wie Ströme fließen.
Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.
17 Doch sündigten sie weiter gegen ihn, / Widerstrebten dem Höchsten im dürren Lande.
Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.
18 In ihrem Herzen versuchten sie Gott / Und forderten Speise für ihr Gelüst.
He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.
19 Sie redeten so wider Elohim: / Kann Gott einen Tisch in der Wüste decken?
He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?
20 Er hat wohl den Fels geschlagen, daß Wasser floß / Und Bäche ergiebig strömten: / Doch vermag er auch Brot zu geben / Oder Fleisch zu verschaffen seinem Volk?"
Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?
21 Als Jahwe das hörte, ergrimmte er, / Und Feuer entbrannte in Jakob, / Auch Zorn stieg auf wider Israel.
Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,
22 Denn sie glaubten nicht an Elohim, / Auf seine Hilfe vertrauten sie nicht.
Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.
23 Dennoch gebot er den Wolken droben, / Und des Himmels Türen öffnete er:
Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,
24 Er ließ Man auf sie regnen zur Speise / Und gab ihnen Himmelsbrot.
Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.
25 Engelspeise aßen sie alle, / Zehrung sandte er ihnen in Fülle.
He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.
26 Er ließ den Ostwind am Himmel wehn, / Führte durch seine Macht den Südwind herbei.
Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,
27 Er ließ Fleisch auf sie regnen wie Staub / Und beschwingte Vögel wie Sand am Meer.
Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,
28 In ihr Lager ließ er sie fallen, / Rings um ihre Gezelte her.
Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.
29 Da aßen sie, wurden übersatt / Und ihr Gelüst befriedigte er.
Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,
30 Aber noch war ihre Lust nicht gestillt, / Noch war die Speise in ihrem Mund:
Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,
31 Da stieg Elohims Zorn wider sie auf — / Er streckte ihre Starken zu Boden, / Schlug nieder die Jünglinge Israels.
Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.
32 Trotz alledem sündigten sie aber fort / Und glaubten an seine Wunder nicht.
Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.
33 Drum ließ er ihre Tage schwinden in Nichts / Und ihre Jahre in jäher Hast.
Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.
34 Wenn er sie tötete, suchten sie ihn, / Kehrten um und fragten nach Gott,
Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,
35 Gedachten, wie Elohim ihr Fels / Und Gott der Höchste ihr Retter sei.
Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.
36 Doch heuchelten sie ihm mit ihrem Mund, / Mit ihrer Zunge logen sie ihm.
Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.
37 Ihr Herz war ihm nicht treu, / Sie hielten nicht fest an seinem Bund.
Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.
38 Doch er war barmherzig, vergab die Schuld / Und vertilgte sie nicht. / Oft hielt er seinen Zorn zurück, / Ließ nicht seinen ganzen Grimm ergehn,
Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.
39 Sondern dachte daran: sie sind nur Fleisch, / Ein Hauch, der vergeht und nicht wiederkehrt.
Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.
40 Wie oft widerstrebten sie ihm in der Wüste, / Betrübten sie ihn in der Öde!
Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?
41 Immer wieder versuchten sie Gott, / Den Heiligen Israels kränkten sie.
Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.
42 Sie gedachten nicht seiner Hand, / Auch nicht des Tages, da er sie erlöste von ihrem Dränger:
Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:
43 Als er in Ägypten Zeichen tat, / Seine Wunder in Zoans Gefild.
Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,
44 Er wandelte ihre Ströme in Blut, / Daß sie ihr Wasser nicht trinken konnten.
Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:
45 Er sandte ihnen Bremsen, die sie fraßen, / Und Frösche, die sie verderbten.
Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;
46 Er gab ihr Gewächs den Nagern preis, / Den Heuschrecken ihrer Felder Ertrag.
Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;
47 Ihre Weinstöcke schlug er mit Hagel, / Ihre Maulbeerbäume mit Schlossen.
Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;
48 Dem Hagel lieferte er aus ihr Vieh / Und ihre Herden den Blitzen.
Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;
49 Er sandte gegen sie seines Zornes Glut / Mit Ingrimm, Wüten und Angst: / Eine Schar verderbender Engel.
Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;
50 Er ließ seinem Zorne freien Lauf, / Bewahrte sie nicht vor dem Tode, / Sondern gab der Pest ihr Leben preis.
Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;
51 Er schlug alle Erstgeburt in Ägypten, / Die erste Manneskraft in Hams Gezelt.
Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,
52 Sein Volk aber ließ er wie Schafe ziehn / Und leitete sie in der Wüste wie eine Herde.
Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,
53 Er führte sie sicher, daß sie nicht zagten; / Ihre Feinde aber bedeckte das Meer.
Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.
54 Er brachte sie in sein heilig Gebiet, / Auf den Berg, den seine Rechte erworben.
Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.
55 Völker trieb er vor ihnen aus, / Gab ihnen ihr Land zum Erbbesitz, / Und in ihren Zelten ließ er Israels Stämme wohnen.
Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.
56 Doch sie versuchten und reizten Elohim den Höchsten, / Und seine Gebote hielten sie nicht.
Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.
57 Sondern wie ihre Väter wichen sie treulos ab, / Versagten wie ein trüglicher Bogen.
Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.
58 Sie erzürnten ihn durch ihre Höhn, / Durch ihre Bilder reizten sie ihn.
Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.
59 Das hörte Elohim und zürnte: / Er verwarf Israel ganz und gar.
Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,
60 Er verließ die Wohnung in Silo, / Das Zelt, das er unter Menschen errichtet.
Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,
61 Er ließ seine Macht gefangennehmen / Und gab seinen Ruhm in des Feindes Hand.
Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.
62 Er gab sein Volk dem Schwerte preis, / Und über sein Erbe zürnte er.
Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.
63 Ihre Jünglinge fraß das Feuer, / Ihren Jungfraun ward kein Hochzeitslied.
Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.
64 Ihre Priester fielen durchs Schwert, / Und ihre Witwen weinten nicht.
Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,
65 Da erwachte Adonái wie vom Schlaf, / Wie ein Held, dessen Mut der Wein gestärkt.
Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,
66 Er schlug seine Feinde zurück, / Tat ihnen ewige Schande an.
Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,
67 Josefs Zelt verwarf er zwar, / Und Efraims Stamm erwählte er nicht.
Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.
68 Sondern Judas Stamm erkor er, / Den Zionsberg, den er liebgewonnen.
Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,
69 Er baute hochragend sein Heiligtum, / Wie die Erde, die er auf ewig gegründet.
Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,
70 Er erwählte sich David, seinen Knecht, / Nahm ihn von den Hürden der Schafe.
Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.
71 Von den säugenden Schafen holte er ihn, / Daß er weide Jakob, sein Volk, / Und sein Erbteil Israel.
Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.
72 Er weidete sie auch mit lauterm Sinn / Und führte sie klug mit seiner Hand.
Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.
