Job 30

1 Mais maintenant je suis tourné en ridicule par des hommes plus jeunes que moi, dont autrefois je n’aurais pas daigné mettre les pères avec les chiens de mon troupeau;

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

2 Dont je comptais pour rien la force de la main, et qui me paraissaient même indignes de la vie;

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

3 Qui desséchés par la détresse et la faim, rongeaient dans un désert ce qu’ils pouvaient y trouver, défigurés par le malheur et la misère;

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

4 Qui mangeaient des herbes et des écorces d’arbres, et dont la racine des genévriers était la nourriture;

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

5 Qui allaient les enlever dans les vallées, et qui, en ayant trouvé quelqu’une, y accouraient en criant;

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

6 Qui habitaient dans des déserts auprès des torrents, dans les cavernes de la terre, ou sur le gravier;

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

7 Qui au milieu de choses semblables se livraient à la joie, et mettaient leurs délices à être sous des ronces.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

8 Fils de pères insensés et vils, et qui ne paraissent nullement sur la terre.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

9 Maintenant je suis devenu le sujet de leurs chansons, et je suis passé parmi eux en proverbe.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

10 Ils m’ont en horreur, et ils fuient loin de moi, et ils n’ont pas honte de cracher sur ma face.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

11 Car Dieu a ouvert son carquois, et il m’a abattu, et il a mis un frein à ma bouche.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

12 À ma droite, quand j’ai commencé à paraître, mes maux se sont soudain élevés; ils ont renversé mes pieds, et m’ont foulé dans leurs sentiers comme sous des flots.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

13 Ils ont détruit mes chemins, ils m’ont dressé des pièges et ils ont prévalu, et il n’y a eu personne qui me portât secours.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

14 Comme par la brèche d’un mur et par une porte ouverte ils ont fondu sur moi, et ils ont accouru pour m’accabler dans ma misère.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

15 J’ai été réduit au néant; comme le vent, vous avez emporté l’objet de mes désirs, et comme un nuage, a passé mon bonheur.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

16 Aussi maintenant mon âme se flétrit en moi-même, et des jours d’affliction ont pris possession de moi.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

17 Pendant la nuit mes os sont transpercés de douleurs; et ceux qui me dévorent ne dorment pas.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

18 Leur multitude consume mon vêtement, et ils m’ont couvert comme d’un capuchon de tunique.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

19 Je suis devenu comme la boue, et je suis semblable à la braise et à la cendre.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

20 Je crie vers vous, et vous ne m’exaucez pas; je me liens devant vous, et vous ne me regardez pas.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

21 Vous êtes changé et devenu cruel envers moi; et c’est avec la dureté de votre main que vous me combattez.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

22 Vous m’avez élevé, et me posant comme sur le vent, vous m’avez brisé entièrement.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

23 Je sais que vous me livrerez à la mort, où est marquée la maison de tous les vivants.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

24 Cependant ce n’est pas pour leur ruine que vous étendez votre main; car s’ils tombent, vous les sauvez.

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

25 Je pleurais autrefois sur celui qui était affligé, et mon âme était compatissante pour le pauvre.

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

26 J’attendais des biens, et il m’est venu des maux; j’espérais la lumière, et des ténèbres se sont répandues autour de moi.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

27 Un feu ardent n’a cessé de brûler dans mes entrailles; des jours d’affliction m’ont prévenu.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

28 Je marchais triste, sans fureur; me levant, je poussais des cris au milieu de la foule.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

29 J’ai été frère des dragons et compagnon des autruches.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

30 Ma peau est devenue noire sur moi, et mes os se sont desséchés dans une ardeur brûlante.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

31 Ma harpe s’est changée en plainte lugubre, et mon orgue en voix de pleureurs.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.