Job 17
1 Mon souffle se perd, mes jours s'éteignent: pour moi, le tombeau!
Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
2 Si nulle iniquité n'est par devers moi, mon œil peut avec calme regarder leur querelle.
En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
3 Ah! dépose ton gage! sois ma caution auprès de Toi! Qui est-ce qui mettrait sa main dans la mienne?
Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
4 Car tu as fermé leur cœur à l'intelligence; aussi ne leur laisse pas l'avantage!
Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
5 Tel convie son prochain à partager, dont les fils ont le regard éteint.
Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
6 Il m'a fait passer en proverbe dans le peuple, et l'on me crache au visage;
Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
7 et le chagrin a rendu mes yeux ternes, et ma figure est toute entière comme une ombre.
Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
8 C'est de quoi les gens de bien sont stupéfaits, et, ce qui irrite l'innocent contre l'impie;
Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
9 mais le juste tient ferme à sa voie, et celui qui a les mains pures, redouble de vigueur.
Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
10 Mais enfin, vous tous, revenez-y, venez encore à la charge, je n'en trouverai pas plus un sage entre vous.
Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
11 Mes jours sont passés, mes plans sont déchirés, cette fortune de mon cœur.
Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
12 Quand il est nuit, je suis, selon eux, en plein jour, et la lumière est plus près que les ténèbres présentes!
Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
13 Quand je dois compter sur les Enfers, comme sur ma demeure, étendre ma couche dans le séjour ténébreux, (Sheol h7585)
Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
14 dire au tombeau: Tu es mon père! et aux vers: Vous êtes ma mère et ma sœur!
Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
15 où donc est mon espoir? Et l'espoir que j'aurais, qui le verrait [accompli]?
Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
