Job 14

1 L'homme né de la femme est borné dans ses jours, et rassasié d'alarmes.

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

2 Comme la fleur il pousse, et il est tranché, il fuit comme l'ombre, et n'est point permanent.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

3 Et c'est sur lui que tu tiens tes yeux ouverts! et c'est moi que tu mènes en jugement avec toi!

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

4 De la souillure fera-t-on naître un homme pur? Pas un.

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

5 Si ses jours sont déterminés, si le nombre de ses mois par devers toi est marqué, si tu en fixas le terme qu'il ne franchira pas,

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

6 ne le suis plus de l'œil! pour qu'il ait du relâche, et puisse se réjouir, comme un mercenaire de sa journée!

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

7 Pour l'arbre, en effet, il est un espoir: est-il coupé, il reverdit encore, et ne cesse pas de pousser des jets;

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

8 si sa racine devient caduque en terre, et que dans la poussière sa tige se meure,

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

9 au parfum des eaux il se ranime, et, comme un plant, il pousse des rameaux.

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

10 Mais quand l'homme meurt, le voilà gisant! quand le mortel expire, où est-il?

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

11 L'eau s'est écoulée du lac, et la rivière tarit et se dessèche;

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

12 ainsi l'homme se couche, et il ne se relève pas; jusqu'à ce qu'il n'y ait plus de ciel, on ne se réveille pas, et l'on n'est point tiré de son sommeil.

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

13 O! si dans les Enfers Tu me plongeais, me cachais, jusqu'à ce que passe ta colère, me fixant un terme pour me rendre ton souvenir! (Sheol h7585)

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)

14 Une fois mort, l'homme revivrait-il?… Je patienterais durant tous mes jours de corvée, jusqu'à ce qu'on vînt me relever:

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

15 tu appellerais, et je te répondrais… Tu languirais après l'ouvrage de tes mains!

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

16 Mais maintenant tu comptes mes pas! N'es-tu pas aux aguets de mon péché?

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

17 L'acte de mon crime dans le sac est scellé, et tu imagines encore, pour ajouter à ma faute!

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

18 Mais enfin la montagne éboulée gît anéantie, et le rocher se mine détaché de sa place:

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

19 les pierres sont creusées par les eaux, dont les flots emportent la poudre de la terre. Ainsi tu as détruit l'espérance du mortel;

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

20 incessamment tu l'assailles, et il s'en va; tu altères son visage, et le pousses dehors:

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

21 ses fils sont honorés, et il n'en sait rien; ils sont dans la bassesse, et il l'ignore;

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

22 sa chair ne ressent que sa propre douleur, et son âme pour lui seul s'attriste.

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.