Job 14

1 L'homme né de femme a la vie courte, et est rassasié de trouble.

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

2 Comme une fleur, il éclot, et on le coupe; il fuit comme une ombre, et ne subsiste point.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

3 Et c'est sur cet être que tu ouvres les yeux, et c'est moi que tu conduis en justice avec toi!

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

4 Qui peut tirer la pureté de la souillure? Personne.

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

5 Si ses jours sont déterminés, si le nombre de ses mois est fixé par-devers toi, si tu lui as prescrit des limites qu'il ne passera pas,

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

6 Détourne tes regards de lui, et qu'il ait quelque repos, jusqu'à ce qu'il goûte, comme un mercenaire, la fin de sa journée.

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

7 Car il y a de l'espérance pour l'arbre, si on l'a coupé; il reverdit encore, et il ne cesse pas d'avoir des rejetons;

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

8 Si sa racine vieillit dans la terre, et si dans la poussière son tronc est mort,

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

9 Dès qu'il sent l'eau, il pousse de nouveau, et il produit des branches comme un jeune plant.

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

10 Mais quand l'homme meurt, il reste gisant; quand l'homme a expiré, où est-il?

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

11 Les eaux de la mer s'écoulent, le fleuve tarit et se dessèche,

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

12 Ainsi l'homme se couche, et il ne se relève point. Tant qu'il y aura des cieux, ils ne se réveilleront point, et on ne les fera pas sortir de leur sommeil.

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

13 Oh! si tu me cachais dans le Sépulcre, si tu me mettais à couvert, jusqu'à ce que ta colère fût passée! Si tu me donnais un terme, après lequel tu te souviendrais de moi (Sheol h7585)

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)

14 (Si l'homme meurt, revivra-t-il? ), tout le temps de ma consigne, j'attendrais, jusqu'à ce que vînt mon remplacement!

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

15 Tu appellerais, et je répondrais; tu désirerais de revoir l'ouvrage de tes mains.

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

16 Mais, maintenant, tu comptes mes pas, et tu observes tous mes péchés.

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

17 Ma transgression est scellée dans le sac, et tu as ajouté à mon iniquité.

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

18 Mais la montagne s'éboule; le rocher est transporté hors de sa place;

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

19 Les eaux minent les pierres; les inondations entraînent la poussière de la terre: ainsi fais-tu périr l'espérance du mortel.

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

20 Tu ne cesses de l'assaillir, et il s'en va; tu changes son aspect, et tu le renvoies.

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

21 Que ses fils soient honorés, il n'en saura rien; qu'ils soient méprisés, il ne le verra pas.

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

22 C'est sur lui seul que sa chair s'afflige, et sur lui que son âme gémit.

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.