Job 29
1 Et Job continuant, reprit son discours sentencieux, et dit:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 Oh! qui me ferait être comme j'étais autrefois, comme j'étais en ces jours où Dieu me gardait.
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 Quand il faisait luire sa lampe sur ma tête, et quand je marchais parmi les ténèbres, [éclairé] par sa lumière.
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 Comme j'étais aux jours de mon automne, lorsque le secret de Dieu était dans ma tente.
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 Quand le Tout-puissant était encore avec moi, et mes gens autour de moi.
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 Quand je lavais mes pas dans le beurre, et que des ruisseaux d'huile découlaient pour moi du rocher.
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 Quand je sortais vers la porte passant par la ville, et que je me faisais préparer un siège dans la place,
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 Les jeunes gens me voyant se cachaient, les vieillards se levaient, et se tenaient debout.
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 Les principaux s'abstenaient de parler, et mettaient la main sur leur bouche.
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 Les Conducteurs retenaient leur voix, et leur langue était attachée à leur palais.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 L'oreille qui m'entendait, disait que j'étais bienheureux, et l'œil qui me voyait, déposait en ma faveur.
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 Car je délivrais l'affligé qui criait, et l'orphelin qui n'avait personne pour le secourir.
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 La bénédiction de celui qui s'en allait périr, venait sur moi, et je faisais que le cœur de la veuve chantait de joie.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 J'étais revêtu de la justice, elle me servait de vêtement, et mon équité m'était comme un manteau, et [comme] une tiare.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 Je servais d'œil à l'aveugle, et de pieds au boiteux.
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 J'étais le père des pauvres, et je m'informais diligemment de la cause qui ne m'était point connue.
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 Je cassais les grosses dents de l'injuste, et je lui arrachais la proie d'entre ses dents.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 C'est pourquoi je disais: Je mourrai dans mon lit, et je multiplierai mes jours comme les grains de sable.
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 Ma racine était ouverte aux eaux, et la rosée demeurait toute la nuit sur mes branches.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 Ma gloire se renouvelait en moi, et mon arc était renforcé en ma main.
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 On m'écoutait, et on attendait [que j'eusse parlé]; et lorsque j'avais dit mon avis, on se tenait dans le silence.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 Ils ne répliquaient rien après ce que je disais, et ma parole se répandait sur eux [comme une rosée].
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 Ils m'attendaient comme on attend la pluie; ils ouvraient leur bouche, comme après la pluie de la dernière saison.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 Riais-je avec eux? ils ne le croyaient point; et ils ne faisaient point disparaître la sérénité de mon visage.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 Voulais-je aller avec eux? j'étais assis au haut bout, j'étais entr'eux comme un Roi dans son armée, et comme un homme qui console les affligés.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
