Job 7
1 Le sort de l’homme sur la terre est celui d’un soldat, Et ses jours sont ceux d’un mercenaire.
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 Comme l’esclave soupire après l’ombre, Comme l’ouvrier attend son salaire,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 Ainsi j’ai pour partage des mois de douleur, J’ai pour mon lot des nuits de souffrance.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 Je me couche, et je dis: Quand me lèverai-je? Quand finira la nuit? Et je suis rassasié d’agitations jusqu’au point du jour.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 Mon corps se couvre de vers et d’une croûte terreuse, Ma peau se crevasse et se dissout.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 Mes jours sont plus rapides que la navette du tisserand, Ils s’évanouissent: plus d’espérance!
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Souviens-toi que ma vie est un souffle! Mes yeux ne reverront pas le bonheur.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 L’œil qui me regarde ne me regardera plus; Ton œil me cherchera, et je ne serai plus.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 Comme la nuée se dissipe et s’en va, Celui qui descend au séjour des morts ne remontera pas; (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 Il ne reviendra plus dans sa maison, Et le lieu qu’il habitait ne le connaîtra plus.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 C’est pourquoi je ne retiendrai point ma bouche, Je parlerai dans l’angoisse de mon cœur, Je me plaindrai dans l’amertume de mon âme.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Suis-je une mer, ou un monstre marin, Pour que tu établisses des gardes autour de moi?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 Quand je dis: Mon lit me soulagera, Ma couche calmera mes douleurs,
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 C’est alors que tu m’effraies par des songes, Que tu m’épouvantes par des visions.
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 Ah! Je voudrais être étranglé! Je voudrais la mort plutôt que ces os!
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 Je les méprise!… je ne vivrai pas toujours… Laisse-moi, car ma vie n’est qu’un souffle.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 Qu’est-ce que l’homme, pour que tu en fasses tant de cas, Pour que tu daignes prendre garde à lui,
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 Pour que tu le visites tous les matins, Pour que tu l’éprouves à tous les instants?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 Quand cesseras-tu d’avoir le regard sur moi? Quand me laisseras-tu le temps d’avaler ma salive?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 Si j’ai péché, qu’ai-je pu te faire, gardien des hommes? Pourquoi me mettre en butte à tes traits? Pourquoi me rendre à charge à moi-même?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Que ne pardonnes-tu mon péché, Et que n’oublies-tu mon iniquité? Car je vais me coucher dans la poussière; Tu me chercheras, et je ne serai plus.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
