Job 29
1 Job prit de nouveau la parole sous forme sentencieuse et dit:
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 Oh! Que ne puis-je être comme aux mois du passé, Comme aux jours où Dieu me gardait,
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 Quand sa lampe brillait sur ma tête, Et que sa lumière me guidait dans les ténèbres!
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 Que ne suis-je comme aux jours de ma vigueur, Où Dieu veillait en ami sur ma tente,
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 Quand le Tout-Puissant était encore avec moi, Et que mes enfants m’entouraient;
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 Quand mes pieds se baignaient dans la crème Et que le rocher répandait près de moi des ruisseaux d’huile!
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 Si je sortais pour aller à la porte de la ville, Et si je me faisais préparer un siège dans la place,
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 Les jeunes gens se retiraient à mon approche, Les vieillards se levaient et se tenaient debout.
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 Les princes arrêtaient leurs discours, Et mettaient la main sur leur bouche;
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 La voix des chefs se taisait, Et leur langue s’attachait à leur palais.
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 L’oreille qui m’entendait me disait heureux, L’œil qui me voyait me rendait témoignage;
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 Car je sauvais le pauvre qui implorait du secours, Et l’orphelin qui manquait d’appui.
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 La bénédiction du malheureux venait sur moi; Je remplissais de joie le cœur de la veuve.
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 Je me revêtais de la justice et je lui servais de vêtement, J’avais ma droiture pour manteau et pour turban.
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 J’étais l’œil de l’aveugle Et le pied du boiteux.
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 J’étais le père des misérables, J’examinais la cause de l’inconnu;
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 Je brisais la mâchoire de l’injuste, Et j’arrachais de ses dents la proie.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Alors je disais: Je mourrai dans mon nid, Mes jours seront abondants comme le sable;
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 L’eau pénétrera dans mes racines, La rosée passera la nuit sur mes branches;
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 Ma gloire reverdira sans cesse, Et mon arc rajeunira dans ma main.
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 On m’écoutait et l’on restait dans l’attente, On gardait le silence devant mes conseils.
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 Après mes discours, nul ne répliquait, Et ma parole était pour tous une bienfaisante rosée;
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 Ils comptaient sur moi comme sur la pluie, Ils ouvraient la bouche comme pour une pluie du printemps.
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 Je leur souriais quand ils perdaient courage, Et l’on ne pouvait chasser la sérénité de mon front.
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 J’aimais à aller vers eux, et je m’asseyais à leur tête; J’étais comme un roi au milieu d’une troupe, Comme un consolateur auprès des affligés.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
