Job 17
1 Mon souffle se perd, Mes jours s’éteignent, Le sépulcre m’attend.
"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
2 Je suis environné de moqueurs, Et mon œil doit contempler leurs insultes.
Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
3 Sois auprès de toi-même ma caution; Autrement, qui répondrait pour moi?
Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
4 Car tu as fermé leur cœur à l’intelligence; Aussi ne les laisseras-tu pas triompher.
Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
5 On invite ses amis au partage du butin, Et l’on a des enfants dont les yeux se consument.
Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6 Il m’a rendu la fable des peuples, Et ma personne est un objet de mépris.
Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
7 Mon œil est obscurci par la douleur; Tous mes membres sont comme une ombre.
Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
8 Les hommes droits en sont stupéfaits, Et l’innocent se soulève contre l’impie.
Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9 Le juste néanmoins demeure ferme dans sa voie, Celui qui a les mains pures se fortifie de plus en plus.
Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
10 Mais vous tous, revenez à vos mêmes discours, Et je ne trouverai pas un sage parmi vous.
Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
11 Quoi! Mes jours sont passés, mes projets sont anéantis, Les projets qui remplissaient mon cœur…
Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.
12 Et ils prétendent que la nuit c’est le jour, Que la lumière est proche quand les ténèbres sont là!
Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
13 C’est le séjour des morts que j’attends pour demeure, C’est dans les ténèbres que je dresserai ma couche; (Sheol h7585)
Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, (Sheol h7585)
14 Je crie à la fosse: Tu es mon père! Et aux vers: Vous êtes ma mère et ma sœur!
minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
15 Mon espérance, où donc est-elle? Mon espérance, qui peut la voir?
Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
