Job 14

1 L’Homme, né de la femme, n’a que peu de jours à vivre, et il est rassasié de troubles.

"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

2 Comme la fleur, il pousse et se flétrit; il fuit comme l’ombre et n’a point de durée.

kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

3 Et c’est sur cet être que tu as les yeux ouverts! Moi-même, tu me forces à comparaître en justice avec toi!

Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4 Qui donc pourrait tirer quelque chose de pur de ce qui est impur? Pas un!

Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5 Puisque ses jours sont mesurés, que tu connais le compte de ses mois, et que tu lui as imposé des limites qu’il ne saurait dépasser,

Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

6 détourne ton attention de lui: qu’il ait un peu de répit pendant qu’il remplit sa journée comme un mercenaire!

Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7 Car pour l’arbre, il est encore de l’espoir; si on le coupe il peut repousser, les rejetons ne lui manquent pas.

Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8 Dût sa racine vieillir dans la terre et son tronc mourir dans le sol,

Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

9 il suffit qu’il sente l’eau pour reverdir et produire un branchage, comme s’il était nouvellement planté.

niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

10 Mais l’homme meurt et s’évanouit, le mortel expire: où est-il alors?

Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

11 Les eaux s’échappent du fond du lac, le fleuve tarit et se dessèche.

Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12 De même, les humains se couchent pour ne plus se relever; tant que dureront les cieux, ils ne se réveilleront ni ne secoueront leur sommeil.

niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

13 Ah! Qu’il te plaise de m’enfermer dans le Cheol, de me mettre à l’abri jusqu’à ce que ta colère soit passée, de me fixer un terme où tu te ressouviendrais de moi! (Sheol h7585)

Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)

14 Lorsque l’homme meurt, revivra-t-il? S’Il en était ainsi, tout le long de ma pénible corvée, je nourrirais de l’espoir, jusqu’à ce qu’on vienne me relever de ma faction.

Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15 Tu m’appellerais et moi je répondrais; tu témoignerais de l’affection pour l’œuvre de tes mains.

Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16 Au lieu de compter comme à présent chacun de mes pas, tu cesserais de surveiller mes fautes.

Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17 Mes péchés sont scellés dans un faisceau; tu as mis ton cachet sur mes manquements.

rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18 Or, une montagne qui s’écroule se réduit en poussière, et le rocher est déraciné de sa base.

Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

19 Les eaux finissent par user les pierres; leurs flots entraînent la poussière du sol: de même, tu ruines l’espoir de l’homme.

vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

20 Tu l’empoignes à jamais et il disparaît; tu déformes sa • figure et le rejettes.

Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

21 Que ses enfants s’élèvent, il n’en sait rien; qu’ils soient abaissés, il n’en a pas connaissance.

Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

22 Mais c’est pour lui seul que sa chair souffre; c’est pour lui seul que son âme est en deuil.

Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."