Job 7
1 L’homme n’a-t-il pas une vie de labeur sur la terre? Et ses jours ne sont-ils pas comme les jours d’un mercenaire?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 Comme l’esclave soupire après l’ombre, et comme le mercenaire attend son salaire,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 Ainsi j’ai eu pour partage des mois de déception, et des nuits de misère me sont assignées.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 Si je me couche, alors je dis: Quand me lèverai-je et quand l’obscurité prendra-t-elle fin? et je suis excédé d’agitations jusqu’au point du jour.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 Ma chair est couverte de vers et de croûtes de terre, ma peau se retire et suppure.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 Mes jours s’en vont plus vite qu’une navette, et finissent sans espérance.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Souviens-toi que ma vie n’est qu’un souffle: mon œil ne reverra pas le bien;
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 L’œil qui me regarde ne me reverra plus; tes yeux sont sur moi, et je ne suis plus.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 Il ne revient plus dans sa maison, et son lieu ne le reconnaît plus.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Aussi je ne retiendrai pas ma bouche; je parlerai dans la détresse de mon esprit, je discourrai dans l’amertume de mon âme.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Suis-je une mer, suis-je un monstre marin, que tu établisses des gardes autour de moi?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 Quand je dis: Mon lit me consolera, ma couche allégera ma détresse,
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Alors tu m’effraies par des songes, tu me terrifies par des visions,
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 Et mon âme choisit la suffocation, – plutôt la mort que mes os:
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 J’en suis dégoûté; je ne vivrai pas à toujours. Laisse-moi, car mes jours sont vanité.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 Qu’est-ce que l’homme que tu fasses grand cas de lui, et que ton cœur s’occupe de lui,
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 Et que tu le visites chaque matin, que tu l’éprouves à tout moment?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 Pourquoi ne détournes-tu pas les yeux de moi, et ne me laisses-tu pas tranquille jusqu’à ce que j’aie avalé ma salive?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 J’ai péché; – que t’ai-je fait? Toi qui observes l’homme, pourquoi m’as-tu placé pour être l’objet de tes coups, de sorte que je suis un fardeau à moi-même?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Et pourquoi ne pardonnes-tu pas ma transgression, et ne fais-tu point passer mon iniquité? Car maintenant je me coucherai dans la poussière, et tu me chercheras, et je ne serai plus.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
