Job 17
1 Mon souffle est corrompu, mes jours s’éteignent: pour moi sont les sépulcres!
"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
2 Les moqueurs ne sont-ils pas autour de moi, et mes yeux ne demeurent-ils pas au milieu de leurs insultes?
Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
3 Dépose, je te prie, [un gage]; cautionne-moi auprès de toi-même: qui donc frappera dans ma main?
Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
4 Car tu as fermé leur cœur à l’intelligence; c’est pourquoi tu ne les élèveras pas.
Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
5 Celui qui trahit ses amis pour qu’ils soient pillés, les yeux de ses fils seront consumés.
Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6 Et il a fait de moi un proverbe des peuples, et je suis devenu un homme auquel on crache au visage.
Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
7 Mon œil est terni par le chagrin, et mes membres sont tous comme une ombre.
Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
8 Les hommes droits en seront étonnés, et l’innocent s’élèvera contre l’impie;
Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9 Mais le juste tiendra ferme dans sa voie, et celui qui a les mains pures croîtra en force.
Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
10 Mais quant à vous tous, revenez encore, je vous prie; mais je ne trouverai pas un sage parmi vous.
Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
11 Mes jours sont passés, mes desseins sont frustrés, – les plans chéris de mon cœur.
Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.
12 Ils font de la nuit le jour, la lumière proche en présence des ténèbres.
Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, (Sheol h7585)
14 Je crie à la fosse: Tu es mon père! aux vers: Ma mère et ma sœur!
minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
15 Où donc est mon espoir? Et mon espoir, qui le verra?
Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
