Job 7
1 La vie de l’homme sur la terre est un temps de service, et ses jours sont comme ceux du mercenaire.
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 Comme l’esclave soupire après l’ombre, comme l’ouvrier attend son salaire,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 ainsi j’ai eu en partage des mois de douleur, pour mon lot, des nuits de souffrance.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 Si je me couche, je dis: « Quand me lèverai-je? Quand finira la nuit? » et je suis rassasié d’angoisses jusqu’au jour.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 Ma chair se couvre de vers et d’une croûte terreuse, ma peau se gerce et coule.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 Mes jours passent plus rapides que la navette, ils s’évanouissent: plus d’espérance!
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 O Dieu, souviens-toi que ma vie n’est qu’un souffle! Mes yeux ne reverront pas le bonheur.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 L’œil qui me regarde ne m’apercevra plus; ton œil me cherchera, et je ne serai plus.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 il ne retournera plus dans sa maison; le lieu qu’il habitait ne le reconnaîtra plus.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 C’est pourquoi je ne retiendrai pas ma langue, je parlerai dans l’angoisse de mon esprit, j’exhalerai mes plaintes dans l’amertume de mon âme.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Suis-je la mer ou un monstre marin, pour que tu poses une barrière autour de moi?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 Quand je dis: « Mon lit me soulagera, ma couche calmera mes soupirs, »
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 alors tu m’effraies par des songes, tu m’épouvantes par des visions.
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 Ah! Mon âme préfère la mort violente, mes os appellent le trépas.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 Je suis en proie à la dissolution, la vie m’échappe pour jamais; laisse-moi, car mes jours ne sont qu’un souffle.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 Qu’est-ce que l’homme, pour que tu en fasses tant d’estime, que tu daignes t’occuper de lui,
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 que tu le visites chaque matin, et qu’à chaque instant tu l’éprouves?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 Quand cesseras-ru d’avoir le regard sur moi? Quand me laisseras-tu le temps d’avaler ma salive?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 Si j’ai péché, que puis-je te faire, ô Gardien des hommes? Pourquoi me mettre en butte à tes traits, et me rendre à charge à moi-même?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Que ne pardonnes-tu mon offense? Que n’oublies-tu mon iniquité? Car bientôt je dormirai dans la poussière; tu me chercheras, et je ne serai plus.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
