Psalmien 78
1 Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.
Þjóð mín, hlustaðu á kenningu mína. Gefðu gaum að því sem ég hef að segja.
2 Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
Nú ætla ég að rifja upp fyrir þér liðna atburði,
3 Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
frásagnir sem varðveist hafa frá kynslóð til kynslóðar.
4 sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
Ég birti ykkur sannleikann, svo að þið getið sagt börnum ykkar frá dásemdarverkum Drottins, öllum þeim undrum sem hann vann.
5 Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
Lögmál sitt gaf hann Ísrael og bauð forfeðrunum að kenna það börnum sínum
6 että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
sem síðan skyldu kenna það sínum afkomendum. Þannig skyldi lögmál hans berast frá einni kynslóðinni til annarrar.
7 Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
Því hefur sérhver kynslóð getað haldið lög Guðs, treyst honum og heyrt um hans dásemdarverk.
8 Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
Ný kynslóð skyldi ekki þurfa að fara að fordæmi feðra sinna sem voru þrjóskir, óhlýðnir og ótrúir og forhertu sig gegn Guði.
9 Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
Þótt íbúar Efraím væru alvopnaðir, þá flúðu þeir þegar að orustunni kom.
10 Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
Þannig rufu þeir sáttmálann við Guð og fóru sína eigin leið.
11 vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
Þeir gleymdu máttarverkum Drottins,
12 Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
sem hann hafði fyrir þá gert og forfeður þeirra í Egyptalandi,
13 Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
þegar hann klauf hafið og leiddi þá yfir þurrum fótum. Vatnið stóð eins og veggur til beggja handa!
14 Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
Að degi til leiddi hann þá með skýi, en eldstólpa um nætur.
15 Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
Hann rauf gat á klettinn í eyðimörkinni. Vatnið streymdi fram og þeir svöluðu þorsta sínum.
16 Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
Já, það flæddi frá klettinum, líkast rennandi á!
17 Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
Samt héldu þeir fast við þrjósku sína og syndguðu gegn hinum hæsta Guði.
18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
Þeir kvörtuðu og kveinuðu og heimtuðu annað að borða en það sem Guð gaf þeim.
19 Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
Þeir ásökuðu jafnvel sjálfan Guð og sögðu:
20 Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"
„Hann gaf okkur vatn, en hvers vegna fáum við ekki brauð eða kjöt?!“
21 Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
Drottinn hlustaði og honum rann í skap, reiði hans upptendraðist gegn Ísrael.
22 koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
Enda treystu þeir honum ekki, né trúðu forsjá hans.
23 Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
Jafnvel þótt hann lyki upp himninum – eins og glugga! –
24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
og léti manna rigna niður.
25 Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
Já, þeir átu englabrauð! – og urðu mettir.
26 Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
Þá lét hann austanvind blása og stýrði vestanvindinum með krafti sínum.
27 hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
Og viti menn, fuglum rigndi af himni, – þeir voru eins og sandur á sjávarströnd!
28 hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
Af hans völdum féllu þeir til jarðar um allar tjaldbúðirnar.
29 Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
Og fólkið át nægju sína. Hann mettaði hungur þeirra.
30 Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
En varla höfðu þeir lokið matnum – fæðan var enn í munni þeirra,
31 kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
þá reiddist Drottinn þeim og lagði að velli æskumenn Ísraels.
32 Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
En þeir sáu sig ekki um hönd, en héldu áfram að syndga og vildu ekki trúa kraftaverkum Drottins.
33 Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
Þess vegna stytti hann ævi þeirra og sendi þeim miklar hörmungar.
34 Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
En þegar neyðin var stærst, tóku þeir að leita Guðs. Þeir iðruðust og snéru sér til hans.
35 He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
Þeir viðurkenndu að Guð er eini grundvöllur lífsins – að hinn hæsti Guð væri frelsari þeirra.
36 Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
En því miður fylgdu þeir honum aðeins í orði kveðnu, en ekki af heilum hug,
37 sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
hjarta þeirra var langt frá honum. Þeir stóðu ekki við orð sín.
38 Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
Samt var hann þeim miskunnsamur, fyrirgaf syndir þeirra og tortímdi þeim ekki. Margoft hélt hann aftur af reiði sinni.
39 Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
Hann minntist þess að þeir voru dauðlegir menn, eins og andblær sem kemur og fer.
40 Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
Já, oft risu þeir gegn Guði í eyðimörkinni og ollu honum vonbrigðum.
41 Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
Aftur og aftur sneru þeir við honum baki og freistuðu hans.
42 He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
Þeir gleymdu krafti hans og kærleika og hvernig hann hafði frelsað þá frá óvinum þeirra.
43 jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
Þeir gleymdu plágunum sem hann sendi Egyptum í Sóan
44 muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
þegar hann breytti fljótum þeirra í blóð, svo að enginn gat drukkið.
45 lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
Eða þegar hann fyllti landið af flugum og froskum!
46 antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
Lirfurnar spilltu uppskerunni og engispretturnar átu allt, hvort tveggja var frá honum komið.
47 hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
Hann eyddi vínviði þeirra með hagléli og mórberjatrjánum með frosti.
48 antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
Búpeningurinn hrundi niður í haganum, haglið rotaði hann og sauðirnir drápust í eldingum.
49 Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
Hann úthellti reiði sinni yfir þá, sendi þeim ógn og skelfingu. Hann leysti út sendiboða ógæfunnar – engla sem létu þá kenna á því!
50 Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
Hann gaf reiðinni lausan tauminn. Og ekki hlífði hann Egyptunum. Þeir fengu vænan skerf af plágum og sjúkdómum.
51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
Þá deyddi hann frumburði Egypta, efnilegan ungviðinn, sem vonirnar voru bundnar við.
52 Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
Sinn eigin lýð leiddi hann styrkri hendi gegnum eyðimörkina.
53 Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
Hann var skjól þeirra og vörn. Þeir þurftu ekkert að óttast, en hafið gleypti óvini þeirra.
54 Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
Hann greiddi för þeirra til fyrirheitna landsins, til hæðanna sem hann hafði skapað.
55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
Íbúum landsins stökkti hann á flótta en gaf þar ættkvíslum Ísraels erfðahlut og skjól.
56 Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
En þótt þeir nytu gæsku Guðs, risu þeir gegn hinum hæsta og fyrirlitu boðorð hans.
57 vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
Þeir sneru af leið og rufu trúnað rétt eins og feður þeirra. Eins og bogin ör misstu þeir marksins sem Guð hafði sett þeim.
58 He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
Þeir tóku aðra guði, reistu þeim ölturu og egndu Drottin á móti sér.
59 Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
Guð sá verk þeirra og reiddist – fékk viðbjóð á Ísrael.
60 Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
Hann yfirgaf helgidóm sinn í Síló, bústað sinn meðal manna.
61 Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
Örk sína lét hann falla í hendur óvinanna og vegsemd hans var óvirt af heiðingjum.
62 Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
Hann reiddist lýð sínum og lét hann falla fyrir sverði óvinanna.
63 Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
Æskumenn Ísraels fórust í eldi og ungu stúlkurnar upplifðu ekki sinn brúðkaupsdag.
64 Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
Prestunum var slátrað og ekkjur þeirra dóu áður en þær gátu harmað þá.
65 Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
Þá var sem Drottinn vaknaði af svefni, eins og hetja sem rís upp úr vímu,
66 Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
og hann gaf þeim vænt spark í bakhlutann og sendi þá burt með skömm, sömu leið og þeir komu.
67 Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
Hann hafnaði fjölskyldu Jósefs, ætt Efraíms,
68 vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
en kaus Júdaættkvísl og Síonfjall, sem hann elskar.
69 Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
Þar reisti hann musteri sitt – voldugt og traust rétt eins og himin og jörð.
70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
Hann kaus Davíð sem þjón sinn, tók hann frá sauðunum,
71 Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
úr smalamennskunni, til að verða leiðtogi og hirðir þjóðar sinnar.
72 Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.
Og hann gætti hennar af öryggi og með hreinu hjarta.
