Psalmien 78

1 Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

Een leerdicht van Asaf. Luister naar mijn onderrichting, mijn volk, Geef acht op de woorden van mijn mond;

2 Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

Ik ga mijn mond voor een leerdicht openen, Diepzinnige lessen uit oude tijden verkonden!

3 Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

Wat wij hebben gehoord en vernomen, En onze vaders ons hebben verteld,

4 sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

Dat willen wij niet voor hun kinderen verbergen, Maar het verhalen aan een volgend geslacht: Jahweh’s heerlijke daden en macht, En de wonderen, die Hij deed.

5 Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

Hij gaf zijn geboden aan Jakob, Schonk aan Israël een wet; Hij beval onze vaderen, ze hun kinderen te leren,

6 että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

Opdat een volgend geslacht ze zou kennen, En de kinderen, die hun werden geboren, Ze weer aan hun kinderen zouden vertellen.

7 Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.

Zij moesten vertrouwen stellen in God, Niet vergeten Gods werken, zijn geboden onderhouden;

8 Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.

Niet worden als hun vaderen, Een lichtzinnig en opstandig geslacht: Een geslacht, onstandvastig van hart, En trouweloos van geest jegens God.

9 Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.

Maar Efraïms zonen waren ontrouw als schutters, Die terugtreden op de dag van de strijd.

10 Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,

Ze deden het verbond met God niet gestand, En weigerden, zijn wet te beleven.

11 vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.

Ze vergaten zijn machtige werken, De wonderen, die Hij hun had getoond.

12 Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.

Toch had Hij ook voor hun vaderen Wondertekenen gewrocht In het land van Egypte, In de vlakte van Sóan:

13 Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.

Hij kliefde de zee en voerde hen er doorheen, Zette de wateren overeind als een dam.

14 Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.

Hij leidde hen overdag door een wolk, Door een lichtend vuur heel de nacht.

15 Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.

Hij spleet in de woestijn de rotsen vaneen, En drenkte de steppen met plassen;

16 Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.

Uit de klippen liet Hij beken ontspringen, En er water uit vloeien bij stromen.

17 Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.

Maar ze zondigden opnieuw tegen Hem, En tartten den Allerhoogste in de woestijn;

18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.

Ze stelden God in hun hart op de proef, Door spijs voor hun leeftocht te eisen.

19 Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?

En krenkend spraken ze over God: "Zou God een tafel in de woestijn kunnen dekken?"

20 Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"

"Zeker, Hij heeft wel de rotsen geslagen, En de steppen met plassen gedrenkt, Zodat er water uit vloeide, En er beken uit stroomden: Maar zal Hij ook brood kunnen schenken, En vlees aan zijn volk kunnen geven?"

21 Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,

Toen Jahweh dit hoorde, Ontstak Hij in gramschap; Er ontbrandde een vuur tegen Jakob, En tegen Israël woedde zijn toorn:

22 koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.

Omdat ze niet in God geloofden, En niet vertrouwden op zijn hulp.

23 Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;

Toch gaf Hij de wolken daarboven bevel, En ontsloot de poorten des hemels;

24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.

Hij regende manna als spijs op hen neer, En schonk hun het hemelse koren:

25 Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.

De mensen aten het brood der engelen, Hij zond hun voedsel tot verzadiging toe.

26 Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;

Hij liet ook aan de hemel de oostenwind waaien, En zweepte de zuidenwind op door zijn kracht:

27 hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;

Hij regende vlees als stof op hen neer, Gevleugelde vogels als het zand van de zee;

28 hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.

Hij liet ze midden in hun legerplaats vallen, En rond hun tenten.

29 Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.

Zij aten, en werden ten volle verzadigd: Hij had hun geschonken, wat ze begeerden;

30 Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,

Maar nog was hun lust niet voldaan, en de spijs in hun mond,

31 kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.

Of Gods gramschap barstte tegen hen los; Hij richtte een slachting aan onder hun sterksten, En velde de bloem van Israël neer.

32 Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.

Ondanks dit alles, bleven ze in hun zonden volharden, En niet aan zijn wonderen geloven.

33 Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.

Toen liet Hij doelloos hun dagen verlopen, En in ontgoocheling hun jaren.

34 Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

Ze zochten Hem enkel, wanneer Hij ze sloeg; Dan bekeerden ze zich, en vroegen naar God.

35 He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.

Maar zelfs als ze gedachten, dat God hun Rots was, De allerhoogste God hun Verlosser,

36 Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;

Ook dan nog vleiden ze Hem met hun mond, En belogen Hem met hun tong.

37 sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.

Neen, hun hart was Hem toch niet verknocht, Ze bleven zijn verbond niet getrouw.

38 Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.

Maar Hij bleef barmhartig, Vergaf hun de schuld en vernielde ze niet. Hoe dikwijls bedwong Hij zijn toorn, En liet zijn volle gramschap niet woeden:

39 Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.

Hij dacht er aan, dat ze maar vlees zijn, Een zucht; die vervliegt, en niet keert.

40 Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!

Hoe dikwijls nog hebben ze in de woestijn Hem verbitterd, En Hem in de steppe gekrenkt;

41 Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.

Hebben ze God beproefd, Israëls Heilige gegriefd?

42 He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,

Neen, ze dachten niet terug aan de macht van zijn hand, Aan de dag, waarop Hij ze van den vijand verloste.

43 jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,

En toch, wat voor tekenen had Hij in Egypte gedaan, En wonderen in de vlakte van Sóan!

44 muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;

Hun stromen had Hij in bloed veranderd, En hun beken ondrinkbaar gemaakt;

45 lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;

Gulzige muggen op hen afgezonden, En kikvorsen, om ze te gronde te richten.

46 antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;

Hij had hun gewas aan den sprinkhaan gegeven, En aan den schrokker hun vruchten;

47 hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;

Hun ranken door hagel vernield, Hun moerbei door ijzel;

48 antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.

Hun vee een prooi der pest gemaakt, Hun kudde een buit der besmetting.

49 Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.

En op henzelf had Hij zijn ziedende gramschap losgelaten, Zijn toorn, zijn woede en kwelling; Verderf-engelen op hen afgezonden, De vrije loop aan zijn gramschap gelaten:

50 Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.

Hij had ze de dood niet laten ontsnappen, Maar hun leven prijs gegeven aan de pest.

51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.

Hij had alle eerstgeborenen in Egypte geslagen, De eerstelingen der mannelijke kracht in de tenten van Cham.

52 Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.

Maar zijn volk had Hij weggeleid als een kudde, En als schapen door de steppe gevoerd;

53 Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.

Hij had ze veilig doen gaan, ze behoefden niemand te vrezen: Want de zee had hun vijand bedekt.

54 Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.

Zo bracht Hij hen naar zijn heilige grond, Naar de berg, die zijn rechterhand had veroverd.

55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.

Hij dreef de volkeren voor hen uit, Gaf ze bij lot als erfdeel weg; En in hun tenten liet Hij wonen. Israëls stammen.

56 Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,

Maar ook daar beproefden en tartten ze God, En onderhielden de geboden van den Allerhoogste niet.

57 vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.

Trouweloos vielen ze af als hun vaderen, Wispelturig als een onbetrouwbare boog;

58 He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.

Ze tergden Hem door hun offerhoogten, En prikkelden Hem met hun beelden.

59 Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.

God merkte het, en ziedde van gramschap, En Israël begon Hem te walgen:

60 Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.

Hij gaf zijn woning in Sjilo prijs, De tent, waar Hij onder de mensen verkeerde;

61 Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.

Zijn majesteit gaf Hij gevangen, Zijn glorie in de hand van den vijand.

62 Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.

Hij wierp zijn volk ten prooi aan het zwaard, En grimde van toorn op zijn erfdeel:

63 Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.

Zijn jonge mannen werden verteerd door het vuur, Zijn maagden kregen geen huwelijkslied;

64 Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.

Zijn priesters vielen door het zwaard, En zijn weduwen beweenden ze niet.

65 Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.

Maar eindelijk ontwaakte de Heer, als iemand die slaapt, En als een krijgsman, bevangen door wijn:

66 Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.

Hij sloeg zijn vijanden achteruit, En bracht ze voor eeuwig tot schande.

67 Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,

Toch bleef Hij de tent van Josef versmaden, En koos de stam van Efraïm niet uit!

68 vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.

Neen, Juda’s stam koos Hij uit, Sions berg, die Hij liefhad;

69 Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

Hij bouwde zijn heiligdom hoog als de hemel, Vast als de aarde voor eeuwig.

70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.

En Hij stelde zijn keuze In David, zijn dienaar! Hij nam hem van de schaapskooien weg,

71 Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.

En haalde hem van de zogende schapen, Opdat hij Jakob, zijn volk, zou weiden, En Israël, zijn erfdeel.

72 Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.

Hij heeft ze geweid, rechtschapen van hart, En met bekwame hand ze geleid!