< Psalmien 78 >
1 Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.
亞薩的訓誨詩。 我的民哪,你們要留心聽我的訓誨, 側耳聽我口中的話。
2 Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
我要開口說比喻; 我要說出古時的謎語,
3 Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
是我們所聽見、所知道的, 也是我們的祖宗告訴我們的。
4 sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
我們不將這些事向他們的子孫隱瞞, 要將耶和華的美德和他的能力, 並他奇妙的作為,述說給後代聽。
5 Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
因為,他在雅各中立法度, 在以色列中設律法; 是他吩咐我們祖宗要傳給子孫的,
6 että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
使將要生的後代子孫可以曉得; 他們也要起來告訴他們的子孫,
7 Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
好叫他們仰望上帝, 不忘記上帝的作為, 惟要守他的命令。
8 Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
不要像他們的祖宗, 是頑梗悖逆、居心不正之輩, 向着上帝,心不誠實。
9 Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
以法蓮的子孫帶着兵器,拿着弓, 臨陣之日轉身退後。
10 Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
他們不遵守上帝的約, 不肯照他的律法行;
11 vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
又忘記他所行的 和他顯給他們奇妙的作為。
12 Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
他在埃及地,在瑣安田, 在他們祖宗的眼前施行奇事。
13 Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
他將海分裂,使他們過去, 又叫水立起如壘。
14 Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
他白日用雲彩, 終夜用火光引導他們。
15 Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
他在曠野分裂磐石, 多多地給他們水喝,如從深淵而出。
16 Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
他使水從磐石湧出, 叫水如江河下流。
17 Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
他們卻仍舊得罪他, 在乾燥之地悖逆至高者。
18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
他們心中試探上帝, 隨自己所欲的求食物,
19 Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
並且妄論上帝說: 上帝在曠野豈能擺設筵席嗎?
20 Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"
他曾擊打磐石,使水湧出,成了江河; 他還能賜糧食嗎? 還能為他的百姓預備肉嗎?
21 Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
所以,耶和華聽見就發怒; 有烈火向雅各燒起; 有怒氣向以色列上騰;
22 koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
因為他們不信服上帝, 不倚賴他的救恩。
23 Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
他卻吩咐天空, 又敞開天上的門,
24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
降嗎哪,像雨給他們吃, 將天上的糧食賜給他們。
25 Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
各人吃大能者的食物; 他賜下糧食,使他們飽足。
26 Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
他領東風起在天空, 又用能力引了南風來。
27 hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
他降肉,像雨在他們當中,多如塵土, 又降飛鳥,多如海沙,
28 hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
落在他們的營中, 在他們住處的四面。
29 Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
他們吃了,而且飽足; 這樣就隨了他們所欲的。
30 Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
他們貪而無厭, 食物還在他們口中的時候,
31 kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
上帝的怒氣就向他們上騰, 殺了他們內中的肥壯人, 打倒以色列的少年人。
32 Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
雖是這樣,他們仍舊犯罪, 不信他奇妙的作為。
33 Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
因此,他叫他們的日子全歸虛空, 叫他們的年歲盡屬驚恐。
34 Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
他殺他們的時候,他們才求問他, 回心轉意,切切地尋求上帝。
35 He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
他們也追念上帝是他們的磐石, 至高的上帝是他們的救贖主。
36 Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
他們卻用口諂媚他, 用舌向他說謊。
37 sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
因他們的心向他不正, 在他的約上也不忠心。
38 Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
但他有憐憫, 赦免他們的罪孽, 不滅絕他們, 而且屢次消他的怒氣, 不發盡他的忿怒。
39 Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
他想到他們不過是血氣, 是一陣去而不返的風。
40 Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
他們在曠野悖逆他, 在荒地叫他擔憂,何其多呢!
41 Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
他們再三試探上帝, 惹動以色列的聖者。
42 He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
他們不追念他的能力 和贖他們脫離敵人的日子;
43 jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
他怎樣在埃及地顯神蹟, 在瑣安田顯奇事,
44 muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
把他們的江河並河汊的水都變為血, 使他們不能喝。
45 lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
他叫蒼蠅成群落在他們當中,嘬盡他們, 又叫青蛙滅了他們,
46 antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
把他們的土產交給螞蚱, 把他們辛苦得來的交給蝗蟲。
47 hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
他降冰雹打壞他們的葡萄樹, 下嚴霜打壞他們的桑樹,
48 antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
又把他們的牲畜交給冰雹, 把他們的群畜交給閃電。
49 Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
他使猛烈的怒氣和忿怒、惱恨、苦難 成了一群降災的使者,臨到他們。
50 Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
他為自己的怒氣修平了路, 將他們交給瘟疫, 使他們死亡,
51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
在埃及擊殺一切長子, 在含的帳棚中擊殺他們強壯時頭生的。
52 Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
他卻領出自己的民如羊, 在曠野引他們如羊群。
53 Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
他領他們穩穩妥妥地,使他們不致害怕; 海卻淹沒他們的仇敵。
54 Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
他帶他們到自己聖地的邊界, 到他右手所得的這山地。
55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
他在他們面前趕出外邦人, 用繩子將外邦的地量給他們為業, 叫以色列支派的人住在他們的帳棚裏。
56 Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
他們仍舊試探、悖逆至高的上帝, 不守他的法度,
57 vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
反倒退後,行詭詐,像他們的祖宗一樣; 他們改變,如同翻背的弓。
58 He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
因他們的邱壇惹了他的怒氣; 因他們雕刻的偶像觸動他的憤恨。
59 Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
上帝聽見就發怒, 極其憎惡以色列人。
60 Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
甚至他離棄示羅的帳幕, 就是他在人間所搭的帳棚;
61 Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
又將他的約櫃交與人擄去, 將他的榮耀交在敵人手中;
62 Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
並將他的百姓交與刀劍, 向他的產業發怒。
63 Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
少年人被火燒滅; 處女也無喜歌。
64 Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
祭司倒在刀下, 寡婦卻不哀哭。
65 Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
那時,主像世人睡醒, 像勇士飲酒呼喊。
66 Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
他就打退了他的敵人, 叫他們永蒙羞辱;
67 Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
並且他棄掉約瑟的帳棚, 不揀選以法蓮支派,
68 vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
卻揀選猶大支派-他所喜愛的錫安山;
69 Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
蓋造他的聖所,好像高峰, 又像他建立永存之地;
70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
又揀選他的僕人大衛, 從羊圈中將他召來,
71 Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
叫他不再跟從那些帶奶的母羊, 為要牧養自己的百姓雅各 和自己的產業以色列。
72 Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.
於是,他按心中的純正牧養他們, 用手中的巧妙引導他們。