Psalmien 42

1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten mietevirsi. Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala.

For the end, [a Psalm] for instruction, for the sons of Core. As the hart earnestly desires the fountains of water, so my soul earnestly longs for you, O God.

2 Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?

My soul has thirsted for the living God: when shall I come and appear before God?

3 Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: "Missä on sinun Jumalasi?"

My tears have been bread to me day and night, while they daily said to me, Where is your God?

4 Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta.

I remembered these things, and poured out my soul in me, for I will go to the place of your wondrous tabernacle, [even] to the house of God, with a voice of exultation and thanksgiving and of the sound of those who keep festival.

5 Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.

Therefore are you very sad, O my soul? and therefore do you trouble me? hope in God; for I will give thanks to him; [he is] the salvation of my countenance.

6 Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sentähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella.

O my God, my soul has been troubled within me: therefore will I remember you from the land of Jordan, and of the Ermonites, from the little hill.

7 Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni.

Deep calls to deep at the voice of your cataracts: all your billows and your waves have gone over me.

8 Päivällä Herra säätää armonsa, ja yöllä minä hänelle veisaan ja rukoilen elämäni Jumalaa.

By day the Lord will command his mercy, and manifest [it] by night: with me [is] prayer to the God of my life.

9 Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: "Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?"

I will say to God, You are my helper; why have you forgotten me? therefore do I go sad of countenance, while the enemy oppresses [me]?

10 Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: "Missä on sinun Jumalasi?"

While my bones were breaking, they that afflicted me reproached me; while they said to me daily, Where is your God?

11 Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.

Therefore are you very sad, O my soul? and therefore do you trouble me? hope in God; for I will give thanks to him; [he is] the health of my countenance, and my God.