Psalmien 35
1 Daavidin virsi. Riitele, Herra, minun riitaveljiäni vastaan; sodi niitä vastaan, jotka minua vastaan sotivat.
Av David. Gå till rätta, HERRE, med dem som gå till rätta med mig; strid mot dem som strida mot mig.
2 Tempaa pieni kilpi, suuri kilpi ja nouse minun avukseni.
Fatta sköld och skärm, och stå upp till min hjälp;
3 Sivalla keihäs ja salpaa tie minun vainoojiltani. Sano minun sielulleni: "Minä olen sinun pelastuksesi".
drag fram spjutet, och spärra vägen för mina förföljare. Säg till min själ: "Jag är din frälsning."
4 Joutukoot häpeään ja pilkkaan, jotka minun henkeäni väijyvät; peräytykööt, punastukoot, jotka minulle pahaa aikovat.
Må de komma på skam och blygas, som stå efter mitt liv; må de vika tillbaka och varda utskämda, som hava ont i sinnet mot mig.
5 Olkoot he niinkuin akanat tuulessa, ja Herran enkeli syösköön heidät maahan;
Må de bliva såsom agnar för vinden, och HERRENS ängel drive dem bort.
6 heidän tiensä olkoon pimeä ja liukas, ja Herran enkeli ajakoon heitä takaa.
Deras väg blive mörk och slipprig, och HERRENS ängel drive dem bort.
7 Sillä syyttä he ovat virittäneet verkkonsa minun eteeni, syyttä he ovat kaivaneet minun sielulleni haudan.
Ty utan sak hava de försåtligen tillrett sin nätgrop för mig, utan sak hava de grävt en grav för mitt liv.
8 Tulkoon hänelle turmio aavistamatta, tarttukoon hän virittämäänsä verkkoon, langetkoon siihen surmaksensa.
Fördärv komme över den mannen oförtänkt, det nät han har utlagt må fånga honom; ja, till sitt fördärv falle han själv däri.
9 Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa, riemuitkoon hänen avustansa.
Men min själ skall fröjda sig i HERREN och vara glad över hans frälsning.
10 Kaikki minun luuni sanokoot: "Herra, kuka on sinun vertaisesi, sinun, joka vapahdat kurjan väkevämmästään, kurjan ja köyhän raatelijastaan?"
Alla ben i min kropp skola säga: "HERRE, vem är dig lik, du som räddar den betryckte från den som är honom för stark, den betryckte och fattige ifrån den som plundrar honom?"
11 Väärät todistajat astuvat esiin, he minulta tutkivat, mitä minä en tiedä.
Orättfärdiga vittnen träda fram; de utfråga mig om det jag icke vet.
12 He palkitsevat minulle hyvän pahalla; minun sieluni on orpo.
De löna mig med ont för gott; övergiven är min själ.
13 Mutta minä puin päälleni surupuvun, kun he sairastivat; minä vaivasin itseäni paastolla ja rukoilin pää painuksissa.
Jag åter bar sorgdräkt, när de voro sjuka, jag späkte min själ med fasta, jag bad med nedsänkt huvud;
14 Niinkuin he olisivat olleet minun ystäviäni, minun omia veljiäni, niin minä kuljin; niinkuin äitiänsä sureva, niin minä kävin surupuvussa, kumarruksissa.
såsom gällde det min vän, min broder, så skickade jag mig; lik den som sörjer sin moder gick jag sorgklädd och lutande.
15 Mutta he iloitsevat minun kompastuksestani ja kokoontuvat-kokoontuvat minua vastaan, nuo lyöjät, joita minä en tunne; he herjaavat herkeämättä,
Men de glädja sig över mitt fall och rota sig samman; ja, eländiga människor, som jag icke känner, rota sig samman mot mig, de smäda mig utan uppehåll.
16 nuo konnat, jotka leipäkyrsää kärkkyen minua pilkkaavat, kiristelevät minulle hampaitansa.
Dessa gudlösa, som driva gyckel för en kaka bröd, bita ihop tänderna mot mig.
17 Herra, kuinka kauan sinä tätä katselet? Päästä minun sieluni turmiosta, jota he hankitsevat, minun ainokaiseni nuorista leijonista.
Herre, huru länge skall du se härpå? Ryck min själ undan det fördärv de bereda, och mitt liv undan lejonen.
18 Niin minä kiitän sinua suuressa seurakunnassa, ylistän sinua paljon kansan keskellä.
Då skall jag tacka dig i den stora församlingen, och bland mycket folk skall jag lova dig.
19 Älkööt ne minusta iloitko, jotka syyttä ovat minun vihamiehiäni; älkööt silmää iskekö, jotka asiatta minua vihaavat.
Låt icke dem få glädja sig över mig, som utan skäl äro mina fiender; låt icke dem som utan sak hata mig få blinka med ögonen.
20 Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaisia vastaan.
Ty det är icke frid som de tala; nej, svekets ord tänka de ut mot de stilla i landet.
21 He avaavat suunsa ammolleen minua vastaan ja sanovat: "Kas niin, kas niin! Nyt me sen omin silmin näemme!"
De spärra upp munnen mot mig; de säga: "Rätt så, rätt så, nu se vi det med egna ögon!"
22 Sinä, Herra, näet sen, älä ole vaiti! Herra, älä ole minusta kaukana!
Du, HERRE, ser det; tig icke. Herre, var icke långt ifrån mig.
23 Heräjä ja nouse, minun Jumalani ja Herrani, hankkimaan minulle oikeutta ja ajamaan minun asiaani.
Vakna och stå upp för att skaffa mig rätt, för att utföra min sak, du min Gud och Herre.
24 Tuomitse minut vanhurskautesi mukaan, Herra, minun Jumalani, älä salli heidän minusta riemuita.
Skaffa mig rätt efter din rättfärdighet, HERRE, min Gud, och låt dem icke få glädja sig över mig.
25 Älä salli heidän sanoa sydämessänsä: "Kas niin! Sitä me halusimmekin." Älä salli heidän sanoa: "Me olemme hänet nielleet".
Låt dem icke säga i sina hjärtan: "Rätt så, det gick såsom vi ville!" Låt dem icke säga: "Vi hava fördärvat honom."
26 Hävetkööt ja punastukoot kaikki, jotka minun onnettomuudestani iloitsevat, saakoot puvuksensa häpeän ja pilkan ne, jotka ylvästelevät minua vastaan.
Må alla komma på skam och blygas, som glädja sig över min ofärd. Med skam och blygd må de varda klädda, som förhäva sig över mig.
27 Iloitkoot ja riemuitkoot ne, jotka suovat minulle minun oikeuteni, ja sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta".
Men må de jubla och glädja sig, som unna mig min rätt, och må de alltid kunna säga: "Lovad vare HERREN, han som unnar sin tjänare gott!"
28 Ja minun kieleni julistakoon sinun vanhurskauttasi, sinun kiitostasi kaiken päivää.
Då skall min tunga förkunna din rättfärdighet och hela dagen ditt lov.
