Psalmien 22
1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Aamuruskon peura"; Daavidin virsi. Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?
Til songmeisteren etter «Morgonraudens hind»; ein salme av David. Min Gud, min Gud, kvi hev du forlate meg? Dei ord eg skrik ut, er langt burte frå mi frelsa.
2 Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta.
Min Gud! eg ropar um dagen, og du svarar meg ikkje, og um natti, og eg fær ikkje tegja.
3 Ja kuitenkin sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä.
Og du er då heilag, du som bur yver Israels lovsongar.
4 Meidän isämme luottivat sinuun, he luottivat, ja sinä pelastit heidät.
På deg leit våre feder; dei leit på deg, og du frelste deim.
5 He huusivat sinua ja pelastuivat; he luottivat sinuun eivätkä tulleet häpeään.
Til deg ropa dei og slapp undan; på deg leit dei og vart ikkje til skammar.
6 Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
Men eg er ein makk og ikkje ein mann, ei spott for menneskje og vanvyrd av folk.
7 Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään:
Alle som ser meg, spottar meg, rengjer munnen og rister på hovudet og segjer:
8 "Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on häneen mielistynyt."
«Legg det på Herren! han frelse honom, han berge honom, sidan han hev hugnad i honom!»
9 Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
Ja, du er den som drog meg fram frå morslivet, som let meg kvila trygt ved morsbrjostet.
10 sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
På deg er eg kasta frå morslivet, frå morsfanget er du min Gud.
11 Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä, eikä auttajaa ole.
Ver ikkje langt burte frå meg! for trengsla er nær, for det finst ingen hjelpar.
12 Minua saartavat väkevät sonnit, Baasanin härät piirittävät minut,
Sterke uksar ringar meg inne, Basans stutar kringset meg.
13 avaavat kitansa minua vastaan, niinkuin raatelevat, kiljuvat leijonat.
Dei spilar upp sitt gap imot meg, som ei flengjande og burande løva.
14 Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani.
Eg er runnen ut som vatn, og alle mine bein skilst frå kvarandre; mitt hjarta hev vorte voks, smolte inst i mitt liv.
15 Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun.
Mi kraft er uppturka som eit krusbrot, mi tunga kleimer seg til min gom, og du legg meg ned i daudens dust.
16 Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat.
For hundar hev sanka seg um meg, ein hop av illmenne kringsett meg; dei hev gjenombora mine hender og mine føter.
17 Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen;
Eg kann telja alle mine bein; dei skodar til, dei ser på meg med lyst.
18 he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.
Dei skifte mine klæde millom seg og kasta lut um min kjole.
19 Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni.
Men du, Herre, ver ikkje langt burte, du min styrke, skunda deg å hjelpa meg!
20 Vapahda minun sieluni miekasta, minun ainokaiseni koirain kynsistä.
Fria mi sjæl frå sverdet, mi einaste frå hundevald!
21 Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista-vastaa minulle.
Frels meg frå løvegap, og frå villukse-horn - du bønhøyrer meg!
22 Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä.
Eg vil forkynna ditt namn for mine brør, midt i ålmugen vil eg lova deg.
23 Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä.
De som ottast Herren, lova honom, all Jakobs ætt, æra honom, og hav age for honom, all Israels ætt!
24 Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
For han hev ikkje vanvyrdt og ikkje stygst ved ein armings armodsdom, og ikkje løynt si åsyn for honom; men då han ropa til honom, høyrde han.
25 Sinusta on minun ylistyslauluni suuressa seurakunnassa; minä täytän lupaukseni häntä pelkääväisten edessä.
Frå deg kjem min lovsong i ein stor ålmuge; eg vil avgjera mine lovnader for deira augo som ottast honom.
26 Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.
Dei audmjuke skal eta og verta mette; dei som søkjer Herren, skal lova honom. Dykkar hjarta live til æveleg tid!
27 Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä;
Alle endarne av jordi skal koma det i hug og venda um til Herren, og alle heidninge-ætter skal tilbeda for di åsyn.
28 sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita.
For riket høyrer Herren til, og han råder yver alle hedningarne.
29 Kaikki maan mahtavat syövät ja kumartavat; hänen edessään polvistuvat kaikki, jotka mullan alle astuvat eivätkä voi elossa pysyä.
Alle rikmenner på jordi skal eta og tilbeda; for hans åsyn skal dei bøygja kne, alle dei som stig ned i dusti, og den som ikkje kann halda si sjæl i live.
30 Jälkeentulevaiset palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta.
Etterkomarar skal tena honom; det skal verta fortalt um Herren til den komande ætt.
31 He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt.
Dei skal koma og forkynna hans rettferd for det folk som vert født, at han hev gjort det.
