Psalmien 22
1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Aamuruskon peura"; Daavidin virsi. Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?
Guð minn, Guð minn, hví hefur þú yfirgefið mig? Hví ert þú þögull og hjálpar ekki þegar ég hrópa til þín í neyð minni?
2 Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta.
Daga og nætur græt ég og ákalla þig, en fæ ekkert svar!
3 Ja kuitenkin sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä.
– En samt ert þú hinn heilagi og lofsöngvar Ísraels óma umhverfis hásæti þitt.
4 Meidän isämme luottivat sinuun, he luottivat, ja sinä pelastit heidät.
Feðurnir treystu þér og þú frelsaðir þá.
5 He huusivat sinua ja pelastuivat; he luottivat sinuun eivätkä tulleet häpeään.
Þú heyrðir er þeir hrópuðu til þín, brást við og bjargaðir þeim. Vonir þeirra brugðust ekki þegar þeir leituðu til þín.
6 Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
En ég er maðkur en ekki maður! Hræddur og fyrirlitinn af minni eigin þjóð – já öllum mönnum.
7 Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään:
Þeir sem sjá mig hrista höfuðið og senda mér tóninn.
8 "Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on häneen mielistynyt."
„Er þetta sá sem treysti Drottni fyrir málum sínum?“segja þeir og hlæja. „Sá sem taldi sig öruggan um velþóknun Guðs? Því trúum við ekki fyrr en við sjáum Drottin hjálpa honum.“
9 Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
Drottinn, oft hefur þú hjálpað mér. Móðir mín fæddi mig heilbrigðan í heiminn og þar varst þú til staðar og gættir mín, eins og öll mín bernskuár.
10 sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
Frá fæðingu hef ég átt allt undir þér. Þú varst minn Guð allt frá fyrstu stundu.
11 Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä, eikä auttajaa ole.
Yfirgef mig ekki nú, nei ekki núna á neyðarstundu þegar enginn getur hjálpað nema þú!
12 Minua saartavat väkevät sonnit, Baasanin härät piirittävät minut,
Ég er umkringdur illmennum. Þeir líkjast sterkum basan – uxum.
13 avaavat kitansa minua vastaan, niinkuin raatelevat, kiljuvat leijonat.
Þeir æða að mér með opinn skoltinn, eins og öskrandi ljón sem ræðst á bráðina.
14 Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani.
Þrek mitt fjaraði út, rann út í sandinn og bein mín gliðnuðu sundur. Hjartað er bráðnað í brjósti mér
15 Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun.
og tungan þurr eins og brenndur leir. Þú lætur mig horfast í augu við dauðann.
16 Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat.
Hópur illvirkja hefur umkringt mig. Eins og hundar slá þeir hring um mig. Hendur mínar og fætur hafa þeir gegnumstungið.
17 Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen;
Ég get talið öll mín bein. Þeir stara á mig og senda mér háðsglósur.
18 he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.
Þeir skipta á milli sín klæðum mínum og varpa hlutkesti um kyrtil minn.
19 Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni.
Ó, Drottinn, vertu ekki fjarri! Drottinn, styrkur minn, skunda mér til hjálpar!
20 Vapahda minun sieluni miekasta, minun ainokaiseni koirain kynsistä.
Bjargaðu mér frá dauða, frá því að falla fyrir hendi kúgarans.
21 Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista-vastaa minulle.
Frelsaðu mig úr gini þessara varga, undan hornum uxanna!
22 Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä.
Ég vil lofa þig meðal bræðra minna, standa upp í söfnuðinum og vitna um þín undursamlegu verk.
23 Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä.
Ég segi: „Lofið Drottin, allir þið sem óttist hann, hver og einn ykkar heiðri hann og tigni. Allur Ísrael lofsyngi honum,
24 Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
því að hann hefur ekki fyrirlitið ákall mitt um hjálp, ekki snúið við mér baki í eymd minni. Hann heyrði hróp mitt og kom!“
25 Sinusta on minun ylistyslauluni suuressa seurakunnassa; minä täytän lupaukseni häntä pelkääväisten edessä.
Ég vil rísa á fætur og vegsama þig fyrir augum þjóðar minnar. Heit mín vil ég efna í áheyrn allra þeirra sem elska þig og heiðra.
26 Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.
Fátæklingurinn mun eta sig saddan og allir þeir sem leita Drottins munu finna hann og vegsama nafn hans. Hjörtu þeirra munu fagna að eilífu.
27 Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä;
Öll jörðin mun sjá það og snúa sér til Drottins, og fólk af öllum þjóðum mun vegsama hann.
28 sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita.
Því að Drottinn er konungur yfir öllum þjóðum.
29 Kaikki maan mahtavat syövät ja kumartavat; hänen edessään polvistuvat kaikki, jotka mullan alle astuvat eivätkä voi elossa pysyä.
Jafnt háir sem lágir, allir dauðlegir menn, lúti honum og lofi hann.
30 Jälkeentulevaiset palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta.
Og börnin okkar, – einnig þau munu þjóna honum því þau hafa heyrt vitnisburð okkar um hann.
31 He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt.
Ófæddar kynslóðir munu heyra um máttarverk hans okkar á meðal.
