Psalmien 22
1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Aamuruskon peura"; Daavidin virsi. Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?
(Til sangmesteren. Efter "morgenrødens hind". En salme af David.) Min Gud, min Gud, hvorfor har du forladt mig? Mit Skrig til Trods er Frelsen mig fjern.
2 Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta.
Min Gud, jeg råber om Dagen, du svarer ikke, om Natten, men finder ej Hvile.
3 Ja kuitenkin sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä.
Og dog er du den hellige, som troner på Israels Lovsange.
4 Meidän isämme luottivat sinuun, he luottivat, ja sinä pelastit heidät.
På dig forlod vore Fædre sig, forlod sig, og du friede dem;
5 He huusivat sinua ja pelastuivat; he luottivat sinuun eivätkä tulleet häpeään.
de råbte til dig og frelstes, forlod sig på dig og blev ikke til Skamme.
6 Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
Men jeg er en Orm og ikke en Mand, til Spot for Mennesker, Folk til Spe;
7 Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään:
alle, der ser mig, håner mig, vrænger Mund og ryster på Hovedet:
8 "Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on häneen mielistynyt."
"Han har væltet sin Sag på HERREN; han fri ham og frelse ham, han har jo Velbehag i ham."
9 Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
Ja, du drog mig af Moders Liv, lod mig hvile trygt ved min Moders Bryst;
10 sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
på dig blev jeg kastet fra Moders Skød, fra Moders Liv var du min Gud.
11 Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä, eikä auttajaa ole.
Vær mig ikke fjern, thi Trængslen er nær, og ingen er der, som hjælper!
12 Minua saartavat väkevät sonnit, Baasanin härät piirittävät minut,
Stærke Tyre står omkring mig, Basans vældige omringer mig,
13 avaavat kitansa minua vastaan, niinkuin raatelevat, kiljuvat leijonat.
spiler Gabet op imod mig som rovgridske, brølende Løver.
14 Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani.
Jeg er som Vand, der er udgydt, alle mine Knogler skilles, mit Hjerte er blevet som Voks, det smelter i Livet på mig;
15 Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun.
min Gane er tør som et Potteskår til Gummerne klæber min Tunge, du lægger mig ned i Dødens Støv.
16 Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat.
Thi Hunde står omkring mig, onde i Flok omringer mig, de har gennemboret mine Hænder og Fødder,
17 Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen;
jeg kan tælle alle mine Ben; med Skadefryd ser de på mig.
18 he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.
Mine Klæder deler de mellem sig, om Kjortelen kaster de Lod.
19 Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni.
Men du, o HERRE, vær ikke fjern, min Redning, il mig til Hjælp!
20 Vapahda minun sieluni miekasta, minun ainokaiseni koirain kynsistä.
Udfri min Sjæl fra Sværdet, min eneste af Hundes Vold!
21 Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista-vastaa minulle.
Frels mig fra Løvens Gab, fra Vildoksens Horn! Du har bønhørt mig.
22 Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä.
Dit Navn vil jeg kundgøre for mine Brødre, prise dig midt i Forsamlingen:
23 Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä.
"I, som frygter HERREN, pris ham, ær ham; al Jakobs Æt, bæv for ham, al Israels Æt!
24 Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
Thi han foragtede ikke, forsmåede ikke den armes Råb, skjulte ikke sit Åsyn for ham, men hørte, da han råbte til ham!"
25 Sinusta on minun ylistyslauluni suuressa seurakunnassa; minä täytän lupaukseni häntä pelkääväisten edessä.
Jeg vil synge din Pris i en stor Forsamling, indfri mine Løfter iblandt de fromme;
26 Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.
de ydmyge skal spise og mættes; hvo HERREN søger, skal prise ham; deres Hjerte leve for evigt!
27 Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä;
Den vide Jord skal mærke sig det og omvende sig til HERREN, og alle Folkenes Slægter skal tilbede for hans Åsyn;
28 sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita.
thi HERRENs er Riget, han er Folkenes Hersker.
29 Kaikki maan mahtavat syövät ja kumartavat; hänen edessään polvistuvat kaikki, jotka mullan alle astuvat eivätkä voi elossa pysyä.
De skal tilbede ham alene, alle Jordens mægtige; de skal bøje sig for hans Åsyn, alle, der nedsteg i Støvet og ikke holdt deres Sjæl i Live.
30 Jälkeentulevaiset palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta.
Ham skal Efterkommeme tjene; om HERREN skal tales til Slægten, der kommer;
31 He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt.
de skal forkynde et Folk, der fødes, hans Retfærd. Thi han greb ind.
