Psalmien 2
1 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
Kvi ståkar heidningarne, og kvi stilar folki på fåfengt verk?
2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
Kongarne på jordi reiser seg, og herremennerne legg råd saman imot Herren og den han hev salva:
3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".
«Lat oss slita sund deira band og kasta deira tog av oss!»
4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
Han som tronar i himmelen, lær: Herren spottar deim.
5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
So talar han til deim i sin vreide, og i sin harm skræmer han deim:
6 "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni".
«Og eg hev då sett inn min konge på Sion, mitt heilage fjell.»
7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
Eg vil fortelja um ei rådgjerd: Herren sagde til meg: «Du er min son, eg hev født deg i dag.
8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
Krev av meg, so vil eg gjeva deg heidningarne til arv og endarne av jordi til eiga.
9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."
Du skal knasa deim med jarnstav; som kruskjerald skal du smuldra deim.»
10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.
Og no, de kongar, far visleg fram! Lat dykk segja, de domarar på jordi!
11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
Ten Herren med age, og fagna dykk med otte!
12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.
Kyss sonen, so han ikkje skal verta vreid, og de skal ganga til grunnar på vegen! For hans vreide kunde lett kveikjast. Sæle er alle dei som set si lit til honom!
