Psalmien 2

1 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?

Hvorfor larmer hedningene og grunder folkene på det som fåfengt er?

2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:

Jordens konger reiser sig, og fyrstene rådslår sammen mot Herren og mot hans salvede:

3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".

La oss sprenge deres bånd og kaste deres rep av oss!

4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.

Han som troner i himmelen, ler, Herren spotter dem.

5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:

Så taler han til dem i sin vrede, og i sin harme forferder han dem:

6 "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni".

Og jeg har dog innsatt min konge på Sion, mitt hellige berg!

7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

Jeg vil kunngjøre hvad fastsatt er: Herren sa til mig: Du er min sønn, jeg har født dig idag.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.

Begjær av mig! Så vil jeg gi dig hedningene til arv og jordens ender til eie.

9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."

Du skal knuse dem med jernstav; som en pottemakers kar skal du sønderslå dem.

10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.

Og nu, I konger, gå viselig frem! La eder advare, I dommere på jorden!

11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.

Tjen Herren med frykt og juble med beven!

12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.

Kyss Sønnen, forat han ikke skal bli vred, og I gå til grunne på veien! For snart kunde hans vrede optendes. Salige er alle de som tar sin tilflukt til ham.