Psalmien 2

1 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?

Waarom razen de volken, Bluffen de naties,

2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:

Komen de koningen der aarde bijeen, Spannen de vorsten samen tegen Jahweh en zijn Gezalfde:

3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".

"Laat ons hun ketens verbreken, Ons van hun boeien ontslaan!"

4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.

Die in de hemelen woont, lacht hen uit, Jahweh bespot ze;

5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:

Dan dreigt Hij ze toornig, Doet ze rillen voor zijn gramschap:

6 "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni".

"Ik zelf stel Mij een koning aan, Op Sion, mijn heilige berg!"

7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

Nu wil Ik Jahweh’s beslissing verkonden; Hij heeft Mij gezegd: Gij zijt mijn Zoon; Ik heb U heden verwekt.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.

Vraag Mij: dan geef Ik U de volkeren tot erfdeel, En de grenzen der aarde tot uw bezit;

9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."

Gij moogt ze vermorzelen met ijzeren knots, En stuk slaan als een aarden pot.

10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.

Koningen, bedenkt het dus wel; Weest gewaarschuwd, wereldregeerders!

11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.

Dient Jahweh in vreze; Beeft, en kust Hem de voeten!

12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.

Anders ontsteekt Hij in toorn, en loopt gij uw verderf tegemoet, Want licht kan zijn gramschap ontvlammen. Gelukkig, wie tot Hem zijn toevlucht neemt!