Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

Babildiki derya-ériqlar boyida biz olturduq; Zionni esliginimizde, berheq yigha kötürduq;

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

Chiltarimizni arisidiki sögetlerge ésip qoyduq.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Chünki bizni sürgün qilghanlar bizdin naxsha telep qildi; Bizni zarlatquchilar bizdin tamasha telep qilip: — «Hey, Zion naxshiliridin birni bizge éytqina» — déyishti.

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Yaqa yurtta turup Perwerdigarning naxshisini qandaqmu éytayli?

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Ey Yérusalém, men séni untusam, Ong qolum [maharitini] untusun!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Séni eslimisem, — Yérusalémni eng chong xursenlikimdin ewzel körmisem — Tilim tanglayimgha chapliship qalsun!

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

I Perwerdigar, Édom baliliridin hésab alghanda, Yérusalémning béshigha chüshken künini yadinggha keltürgeysen; Chünki ular: «Uni yer bilen yeksan qilinglar, Ulighiche yer bilen yeksan qilinglar!» déyishti.

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

I bulinish aldida turghan Babil qizi, Bizge qilghan qilmishliringni özüngge qayturghuchi bextliktur!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Bowaqliringni élip tashqa atquchi kishi bextliktur!