Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

Ved Babels elvar, der sat me og gret, når me kom Sion i hug.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

På vier-runnarne der i landet hengde me harporne våre.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

For der kravde dei som heldt oss fanga song av oss, og våre plågarar kravde gleda: «Syng åt oss av Sions songar!»

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Korleis kann me syngja Herrens song på framand jord?

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Um eg gløymer deg, Jerusalem, so gjev mi høgre hand må gløyma seg burt!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Gjev tunga må hanga fast ved gomen min, dersom eg ikkje kjem deg i hug, dersom eg ikkje set Jerusalem yver mi høgste gleda.

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

Herre, hugsa Edoms søner Jerusalems dag! dei som sagde: «Riv ned, riv ned, radt ned til grunnen!»

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

Babels dotter, du øydelagde! sæl er den som gjev deg løn for den gjerning du gjorde imot oss!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Sæl er den som tek og krasar dine småborn imot berget!